Tampereen itäpuolen läpiajoreitti Messukylänkatu kapenee tulevaisuudessa

Nykyisin kadulla on neljä kaistaa ja viidenkympin nopeusrajoitus.

Tampere
Tampereen keskusta lentokoneen ikkunasta kuvattuna
Ilmakuvassa etualalla mm. Messukylä. Vasemmalla Iidesjärvi ja taustalla Näsijärvi.Kirsi Matson-Mäkelä / Yle

Yksi Tampereen läpiajokaduista eli Messukylänkatu kapenee tulevaisuudessa. Ajatus sisältyy yleissuunnitelmaan, jonka yhdyskuntalautakunta hyväksyi tiistaina.

Nykyisin kadulla on neljä kaistaa ja viidenkympin rajoitus, tulevaisuudessa kaistoja on kaksi ja rajoitus putoaa neljäänkymppiin.

Pyöräily- ja kävelykaistat levenevät, myös joukkoliikennettä pyritään lisäämään. Messukylänkadun varteen on tulossa lisää asutusta.

Läpi ajava henkilöautoliikenne vähenee, mutta kaupungin laskelmien mukaan sille on tilaa ohitustiellä ja Teiskontien suunnassa.

Yleissuunnitelma antaa nimensä mukaisesti vasta päälinjat tulevaisuudensuunnitelmille. Tarkemmin asiat määritellään katusuunnitelmissa ja asemakaavoissa.

Messukylänkadusta on järjestetty mm. kaksi asukastilaisuutta ja nettikysely. Kaupungin mukaan yleissuunnitelmaan oltiin melko tyytyväisiä.

Erityisen tärkeäksi koettiin kaistojen vähentäminen. Nykyisellään katu koetaan vaaralliseksi ja meluisaksi etenkin iltapäiväliikenteen aikaan. Nopeusrajoituksen alentaminen sai kannatusta.