Metsäpaloriski on erittäin suuri Varsinais-Suomessa – älä heitä tumppia luontoon

Metsäpaloriskiä merkitsevä väriluokitus muuttuu loppuviikosta vaaralliseksi sääksi.

metsäpalot
Metsäpalon sammutustyöt käynnissä.
Maasto on tällä hetkellä rutikuivaa ja herkästi syttyvää. Kuvituskuva.Yle/Mikael Kokkola

Varsinais-Suomen pelastuslaitos kehottaa erityiseen varovaisuuteen kohonneen metsäpaloriskin vuoksi.

Avotulen tekeminen on ehdottomasti kielletty metsäpalovaroituksen aikana.

Myös savukkeiden kanssa tulee olla varovainen.

Avotulella tarkoitetaan pelastuslaitoksen mukaan kaikkea tulta, joka voi päästä irti ja levitä ympäristöön maapohjan tai kipinoinnin kautta.

Metsäpaloriskiä mittaava väriluokitus on nousemassa huomenna oranssiksi, mikä tarkoittaa vaarallista säätä.

Tahallisesti ja tuottamuksellisesti aiheutetut palot ilmoitetaan aina poliisille.

– Loppuviikon ennusteen vuoksi jokaisen on vältettävä sellaista toimintaa, joka voi johtaa maaston tai metsäpohjan syttymiseen, sanoo Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Mika Viljanen.

Tämänhetkisen sääennusteen mukaan metsäpalovaaraa merkitsevä väriluokitus nousee Varsinais-Suomessa torstaina keltaisesta oranssiksi. Oranssi tarkoittaa vaarallista säätä.

Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla varoituksissa on jo oranssi väri.