STM ja THL: Neuvolakäyntien väheneminen pandemian aikana on huolestuttavaa – uhkana hoitovelan kasvu

Ihmiset ovat karttaneet hammashoitoa ja neuvolapalveluita pandemian aikana.

koronavirus
Koronaepidemian tilannekatsaus - käsittelyssä myös perusterveydenhuollon tilannekuva
Koronaepidemian tilannekatsaus - käsittelyssä myös perusterveydenhuollon tilannekuva

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Taneli Puumalaisen mukaan tarttuvuusluku Suomessa on laskenut reilusti alle yhden. Puumalainen ja Sosiaali- ja terveysministeriön strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki kertoivat koronatilanteesta torstaiaamun tilannekatsauksessa.

Eiliseen mennessä todettuja tapauksia oli hieman yli 7 000. Myös uusien koronakuolemien määrät ovat laskeneet.

Testaus on jatkunut Puumalaisen mukaan kohtuu vilkkaana. Tällä hetkellä noin yksi kahdestasadasta koronatestistä on positiivinen.

Maakunnissa tapauksia on ollut vain muutamia. Tilanne on parantunut Puumalaisen mukaan myös Uudellamaalla. Ravintoloiden avaaminen ei myöskään ole ainakaan vielä vaikuttanut uusien tartuntojen määriin.

Myös matkustuksen rajoituksia tarkastellaan uudelleen ennen heinäkuun puoliväliä.

Ruotsissa tehohoidon tarvetta on saatu nyt laskettua. Puumalaisen mukaan vaikuttaa siltä, ettei Ruotsin epidemiatilanne ole pahentunut.

Rajoitusten purku perustuu tilannekuvan seuraamiseen kahden viikon aikajaksolla.

Matkustuksen jälkeen suositetaan edelleen välttämään suuria väkijoukkoja kahden viikon ajan.

Hammashoidossa ja neuvoloissa käynnit vähentyneet

Hoitovelka on vaarassa kasvaa esimerkiksi suun terveydenhoidossa ja ehkäisevässä äitiys- ja lastenneuvolatyössä. Neuvolakäyntien väheneminen on Voipio-Pulkin mukaan erityisen huolestuttavaa.

Perusterveydenhuollon palveluissa on siis ollut alikäyttöä tarpeeseen nähden. Ministeriön mukaan perusterveydenhuollon kiireettömään hoitoon ja ennaltaehkäiseviin palveluihin pitää hakeutua normaalisti.

Avosairaanhoidon kiireettömien palveluiden käyntimäärät lähes puolittuivat alkuvuodesta. Väheneminen on kuitenkin myös tasaantunut ja myös suun terveydenhoidossa on ollut hieman kasvua.

Lue myös:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Anders Tegnell uskoi, että EU-maat toimisivat Ruotsin tavoin koronaa vastaan: "Oli kuin maailma olisi tullut hulluksi"

Koronakriisi heikensi jo aiemmin huonoimmassa asemassa olevien lasten elämää – työryhmä kaipaa ripeitä toimia tilanteen korjaamiseksi

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus