SUP-lautojen suosio on tänä vuonna ollut huipussaan: “Tämä on kaikkien aikojen kesä”

Aiemmin suppilaudan ostaja oli useimmiten nuori nainen, mutta nyt lautoja ostavat kaikenikäiset.

Suppailu
SUP-lautojen suosio on tänä vuonna ollut huipussaan – lautailijan on hyvä tunnistaa myös vaarat
SUP-lautojen suosio on tänä vuonna ollut huipussaan – lautailijan on hyvä tunnistaa myös vaarat

Suppailun suosio on kasvanut viime vuosina tasaisesti Suomessa. Lajin helppous ja turvallisuus kiehtovat ihmisiä. Lautoja ostetaan mökeille, mutta myös retkikäyttöön.

Suomeen lautoja maahantuovan Rautio Sportsin yrittäjä Jarno Rautio sanoo, että tänä vuonna kysyntä on nyt huipussaan.

– Voisi sanoa, että tämä kesä on kaikkien aikojen kesä. Tosin koronatilanne on vaikuttanut muidenkin ulkoiluvälineiden myyntiin positiivisesti.

Kaupat kertovat SUP-lautojen vilkkaasta myyntitahdista. Intersportin ketjujohtaja Juha Nurminen K-ryhmästä sanoo, että tällä hetkellä laudat ovat euromääräisesti suosituin tuote. Intersporteissa myynnin huippupäivät olivat ennen juhannusta, jolloin päivämyynnit ketjutasolla olivat parhaimmillaan 200 kappaletta.

Myös S-ryhmässä lautojen kysyntä on ollut suurta. S-ryhmän valikoimajohtaja Päivi Holen mukaan viime vuoteen verrattuna myynti on ollut viisinkertainen.

Rautio sanoo havaitsevansa ostajakunnan muuttuneen vuosien varrella.

– Aikaisempina vuosina ostaja oli nuorempi, noin 30-vuotias nainen, joka haki omaa harrastustaan. Mutta nyt lautoja ostavat nuoret, perheet sekä isovanhemmat niin itselleen kuin lapsenlapsilleen., Rautio sanoo.

Vuokralaudat käytössä koko ajan

Siiri Ellä Ahveniston toimintapuistosta kertoo, että heillä on asiakkailleen tarjota vuokrattavaksi kymmenen lautaa. Ellän mukaan laudat ovat jatkuvasti käytössä. Aulanko Outdoorsin toimitusjohtaja Jyri Reinikka on havainnut saman. Lautoja tulevat vuokraamaan niin lapset kuin ikäihmisetkin.

Jyri Reinikka piti turvallisuuskoulutusta.
Jyri Reinikka antoi ohjeita turvalliseen suppailuun. Dani Branthin / Yle

– Juhannuksena oli vuokraajia, joiden suvun vanhimmat olivat suppailemassa. Sitten kun ei enää polvi taipunut, he suppailivat istualtaan. Toki teknisesti istualtaan suppailu on haastavampaa, kuin seisaallaan melominen, Reinikka sanoo.

Turvallinen laji

Lajin helppous ja turvallisuustekijät selittävät suppailun nousemista suureen kansansuosioon. Reinikan mukaan kanootti on vaarallinen kokemattoman käsissä, jollei osaa veden varaan joutuessaan kääntää sitä pystyyn. Suppilauta sen sijaan ei uppoa, joten yhdessä karkuremmin kanssa se toimii yksinään pelastautumisvälineenä.

Suppilautoja vuokraamaan tulleet Niina Höök ja Mikael Svanström seuraavat tarkkaan, kun Jyri Reinikka näyttää, miten karkuremmi tulee kiinnittää ja kuinka laudan päällä on turvallisinta olla.

Niina Höök kiinnittää karkuremmiä.
Niina Höök kiinnitti karkuremmin heti veteen päästyään. Dani Branthin / Yle

– Ensisijaisen tärkeää on, että vesille lähtevällä on pelastusliivit. Lisäksi karkuremmi tulee kiinnittää jalkaan, sillä jos putoat laudan päältä, saattaa tuulessa lauta karata pitkän matkan päähän.

Myös jos laudan pohjassa oleva noin 30:n senttimetrin mittainen evä jää kiinni kivikkoon, saattaa kaatua ja satuttaa itsensä.

Veneväylillä liikuttaessa on huomioitava nopeasti liikkuvat veneet. Toisaalta laudan päällä seisovan suppailijan erottaa paremmin..

Sup-laudan pohjassa oleva evä.
Laudan pohjassa oleva evä parantaa suuntavakavuutta, mutta on myös vaaratekijä matalassa vedessä kulkiessa. Dani Branthin / Yle

Hyvää treeniä lihaksille

Reinikka kävelee rantaan vastaan Hattulanselältä hymyssä suin melovaa pariskuntaa. He vastaavat yhteen ääneen, suppailun olleen tosi hieno kokemus. Alun perin Kemiönsaarelta tulleiden Alexander Fabritiuksen ja Nina Laaksosen oli tarkoitus tulla melomaan, mutta lajin fyysisyys yllätti.

Alexander Fabritius ja Nina Laaksonen suppailivat ensimmäistä kertaa.
Alexander Fabritius ja Nina Laaksonen vaihtoivat kanootin suppilautoihin. Dani Branthin / Yle

Jalat alkoivat puutua, joten he vaihtoivat suppailuun.

– Mielestäni suppailu on helpompaa. Melomassa pelkää koko ajan kanootin kaatuvan. Vaikka voihan suppilaudaltakin pudota, mutta laudalle pääsee takaisin, Fabritius sanoo.

Laaksonen ja Fabritius toteavat yhteen ääneen, että lauta saattaa tulla omalle hankintalistalle.