Tervolan Ossauskosken voimalaitoksesta pääsi Kemijokeen vajaat 50 litraa hydrauliöljyä

Voimalaitoksen sisätiloihin vuoti öljyä huollossa olevasta koneistosta arviolta noin 600 litraa.

öljyvuodot
Virtaava rusehtava vesi.
Öljyä pääsi veteen vuotovesijärjestelmän kautta.Isto Janhunen / Yle

Tervolassa Ossauskosken voimalaitoksella torstain vastaisena yönä tapahtuneen öljyvuodon laajuus on tarkentunut. Kemijoki Oy:n mukaan öljyä on päässyt vuotamaan voimalaitoksen koneistosta, joka on ollut huollettavana.

Kemijoki Oy:n varatoimitusjohtaja Timo Torvisen mukaan puhdistuksen yhteydessä on arvioitu, että öljyä on vuotanut sisätiloihin noin 600 litraa ja vuotovesijärjestelmän kautta sitä on päässyt Kemijokeen alle 50 litraa.

Pelastuslaitos puomitti voimalaitoksen alakanavan heti, kun päästö havaittiin.

Puhdistustyöt aloitettiin iltapäivällä

Jokeen päässyttä öljyä alettiin poistaa torstaina iltapäivällä. Ympäristötarkastaja Harri Katainen kertoo, että pelastuslaitos poistaa öljyä öljyntorjuntamakkaran avulla sekä puupohjaisella imeytysaineella.

Öljyn on arvioitu olevan varsin pienellä alueella, mutta tilanne tarkastetaan vielä dronekameralla.

– Puhdistuksen alkuvaiheessa vaikuttaa siltä, että öljy ei ole levinnyt laajalle, vaan se näkyy pääasiassa laikkuina veden pinnassa, Harri Katainen sanoo.

Voimalaitoksen toiminta on ollut keskeytyksissä ja vettä on juoksutettu tulvaluukusta. Kemijoki Oy:stä arvioidaan, että voimalaitos voidaan käynnistää vielä torstain aikana.

Juttua päivitetty 25.6.2020 klo 16.45. Juttuun lisätty tieto veden puhdistamisen aloittamisesta.