Sari Kontran kolumni: Mustetahrat keittiössä ovat juuri nyt parasta, mitä tiedän

Uuden oppiminen on nöyrryttävää ja tarpeellista meille kaikille, kirjoittaa opettaja Sari Kontra.

oppiminen
Sari Kontra, Yle, 19.12.2019
Juha Kivioja / Yle

Viime aikoina keittiönpöytämme on tahriintunut toistuvasti musteeseen. Sen ääressä on pidätetty hengitystä, verrytelty käsiä ja jumppailtu sormia. Keittiössämme on myös tukahdutettu sadatuksia ja kiljahdeltu sisäisesti riemusta. Katossa olevat valaisimet on käännelty muun elämän näkökulmasta epäkäytännölliseen asentoon, jotta uudelle harrastukselleni riittää valoa kotimme muuten hämärässä nurkassa.

Epätavallisen kesän jälkeen modernin kalligrafian opetteleminen rauhoittaa ja pakottaa keskittymään. Pyöreiden kaarien piirteleminen muun perheen mentyä nukkumaan ei ole varsinaisesti järkevää yöunieni kannalta, mutta mieleni rauhoittuu aina, kun kastan terävän kynänpään mustepulloon.

Kynänterän rahina paperia vasten ja opetusvideolla kuuluva, lähes hypnoottisen rauhallinen ääni voittavat puhelimen tyhjänpäiväisen selailun illan viimeisinä hetkinä. Piirtelen kirjaimia ja muodostan niistä loppuun kulutettuja aforismeja paperille omaksi ilokseni ja nautin siitä valtavasti.

Itsensä altistaminen uusille taidoille luo aivoihin pysyviä, hermosolujen muodostamia verkostoja, jotka aktivoituvat aina tarvittaessa.

Oppiminen on aivojen luontainen tapa elää (siirryt toiseen palveluun) ja todellisuudessa opimme jatkuvasti uusia asioita, vaikkemme sitä edes tiedosta, tiivistää aivotutkija ja kognitiotieteen dosentti Minna Huotilainen. Hän työskentelee kasvatustieteen professorina Helsingin yliopistossa.

Huotilaisen mukaan uusien taitojen opetteleminen saa aivoissamme aikaan pitkäkestoisia muutoksia. Itsensä altistaminen uusille taidoille luo aivoihin pitkäkestoisia, hermosolujen muodostamia verkostoja, jotka aktivoituvat aina tarvittaessa. Kunnolla opitut taidot, aiemmin puhutut kielet tai soitetut soinnut, pysyvät tallessa uskomattoman pitkään.

Aloitin koulun vuonna 1994, jolloin opetussuunnitelmaan kuului kiinteästi kaunokirjoituksen opetteleminen. Muistan ensimmäisen opettajani määrätietoisesti vetämät sidonnat haastavien kirjainten (kuten j:n ja o:n) välille kynää paperista nostamatta. Kopioimme ja kirjoitimme lyijykynää puristaen ja sanoja yhdellä vedolla kirjaimia toisiinsa oikealla tavalla sitoen. Turhauduin, kun oman nimeni s- ja r-kirjaimet oikuttelivat ja enkä pitänyt siitä, kuinka m-kirjaimeni piirtyivät toisinaan suhteettoman leveiksi.

Nyt, 25 vuotta myöhemmin, tuskastelen samojen haasteiden äärellä kuin pikkukoululaisena. Kirjainten sidonnat ja silmukat ovat aivan yhtä haastavia kuin silloin. Uusi työvälineeni temppuilee, pelkään painavani sen terän poikki enkä muista kalligrafian perusperiaatteita viivojen paksuudesta. Muste tipahtelee erikokoisina pisteinä paperille ja tuore teksti suttaantuu, jos sitä pyyhkäisee sormella. Terien ja tekniikoiden nimet kuulostavat uudelta kieleltä, jonka sanoja toistan kuin pieni lapsi puhumaan opetellessaan.

Nautin käsieni luomista kauniista kaarista ja soljuvista sidonnoista, kun terä piirtää käskystäni toivotunlaista jälkeä. Välillä painan liian lujaa, ja muste soljuu paperille liian paksuna norona. Toisinaan muste loppuu kesken täydellisen viivan.

Nöyrryn osaamattomuuteni edessä ja samaistun oppilaisiini, jotka puhisevat hikinen virkkuukoukku kädessään tai matematiikan kirja edessään. Iloitsen heidän tapaansa uuden oivaltamisesta, käteni väsymisestä ja siitä, etten huomaa ajan kulumista.

Huotilaisen mukaan uuden oppimisen ei tarvitse olla kokonaisvaltaista uusien taitojen, kielten tai soitinten opettelua, vaan jo totutusta poikkeavalla tavalla tekeminen altistaa aivoja muutoksille. Tämä on hänen mukaansa vähintä, mitä voimme tehdä, sillä oppimisen lopettaminen kutistaa aivokapasiteettiamme. Jäisimme toistamaan vain ennalta opittuja asioita emmekä pystyisi omaksumaan enää mitään uutta.

Milloin teit viimeksi jotain ensimmäisen kerran?

Kuljit ehkä uutta reittiä, kenties eksyit. Teit uudenlaista ruokaa tai asioita eri järjestyksessä kuin tavallisesti. Pesit hampaasi hammasharjaa heikommassa kädessäsi pidellen.

Ellet muista, kokeile tänään jotain edellä mainituista, mutta varo! Uuden oppiminen on koukuttavaa.

Sari Kontra

Kirjoittaja on juvalaissyntyinen opettaja, joka haluaisi oppia jonglööraamaan.

Kolumnista voi keskustella 8.9. klo 23.00 asti.