Kobolttia etsivä yhtiö kerää maasta näytteitä Tervolassa ja Rovaniemellä – lapioilla kaivetaan lähes 500 kuoppaa

Latitude 66 Cobalt Oy:llä on voimassa oleva varaus tutkittavalla Peräpohjan alueella.

Rovaniemi
Maaperästä näytteitä ottavat Katariina Riihimäki ja Petri Lahermaa.
Kuvassa maanperästä näytteitä ottamassa Katariina Riihimäki ja Petri Lahermaa.Latitude 66 Cobalt Oy

Malminetsintäyhtiö Latitude 66 Cobalt Oy kerää maaperästä näytteitä Tervolassa ja Rovaniemellä heinä- ja elokuun aikana.

Yhtiö kerää lähes 500 kappaletta 200 gramman näytteitä 90 kiinteistön alueelta. Näytteenottajat käyttävät lapioita ja syntyneet noin 20 senttiä syvät kuopat peitetään.

Yhtiö on kiinnostunut erityisesti koboltista.

– Meidän tavoitteena on löytää akkumineraaleihin liittyviä malmioita. Kaikki työ on tehtävä eikä siihen ole oikotietä. Tässä on kyse aika lailla tieteellisestä perustyöstä. Kaikki meidän tekemä työ päätyy aikanaan myös GTK:n arkistoon, eikä se hyödytä vain meitä, yhtiön viestinnästä vastaava Jussi Lähde sanoo.

Alueen maanomistajat saavat tutkimukseen liittyvän kirjeen ensi viikolla.

Latitudella on voimassa oleva varaus tutkittavalla Peräpohjan alueella. Varausaika päättyy syksyllä 2021, mihin mennessä yhtiö mahdollisesti tekee malminetsintälupahakemuksia.

Latitude 66 Cobalt kerää karttaan tummennetuilla alueilla maaperänäytteitä kesän aikana Rovaniemellä ja Tervolassa.
Latitude 66 Cobalt kerää karttaan tummennetuilla alueilla maaperänäytteitä kesän aikana Rovaniemellä ja Tervolassa.Latitude 66 Cobalt Oy

Yhtiö haluaa tutkia maita myös muualla Lapissa. Se jätti varausilmoituksen noin 700 neliökilometrin alueesta Rovaniemellä, Tervolassa ja Torniossa aiemmin kesäkuussa.