Poliisi aloittaa esiselvityksen merivartioston partioveneen uppoamisesta Loviisan edustalla

Esiselvityksen lisäksi poliisilla on käynnissä kuolemansyyntutkinta merivartijan menehtymiseen johtaneista syistä.

vesiliikenneonnettomuudet
Bärgning av grundstött patrullbåt, sjöbevakningen
Merivartioston uponnut partiovene nostettiin eilen. Pohjassa näkyy karille ajon aiheuttama reikä.Otkes

Poliisi aloittaa esiselvityksen tekemisen merivartioston partioveneen uppoamisesta, Itä-Uudenmaan poliisi tiedottaa.

Suomenlahden merivartioston partiovene PV 183 sai pohjakosketuksen Loviisan edustalla merialueella, Keipsalon saaren pohjoispuolella juhannuspäivän iltana ja upposi. Partioveneessä oli kolmen hengen miehistö, joista kaksi onnistui pelastautumaan. Onnettomuuden seurauksena yksi miehistön jäsen menehtyi.

Suomenlahden merivartiosto on nyt tehnyt tapahtumasta poliisille tutkintapyynnön asian selvittämiseksi.

Itä-Uudenmaan poliisin mukaan esiselvityksen aikana poliisi kerää tietoja tapauksesta ja päättää sen jälkeen, onko syytä aloittaa varsinainen esitutkinta.

Esiselvitystä tehdään yhteistyössä syyttäjän kanssa ja sen arvioidaan valmistuvan elokuun puoleen väliin mennessä.

Esiselvityksen lisäksi poliisilla on käynnissä kuolemansyyntutkinta merivartijan menehtymiseen johtaneista syistä.

Onnettomuustutkintakeskus Otkes on aiemmin tiistaina kertonut aloittavansa turmasta virallisen tutkinnan ja nimennyt tätä varten tutkijaryhmän. Otkesin mukaan tutkinta kestää noin kahdeksan kuukautta.

Bärgning av grundstött patrullbåt, sjöbevakningen
Otkes

Lue myös:

Merivartioston uponnut partiovene pyritään nostamaan tällä viikolla – paikallinen veneilijä: "Vaikea uskoa, että ovat tahallaan yrittäneet oikaista"

Merivartioston partiovene upposi juhannuspäivänä, yksi merivartija kuoli