Turvavälitanssien kaupungin yöhön – seurasimme pikkulauantain viettoa Turun puistoissa ja Aurajoen varrella

Yökerhot avaavat taas, ja luvassa on muutoksia biletyskulttuuriin.

yöelämä
Jokilaivoja Turun Aurajoessa
Jokilaivoilla tanssiessa ei ole aina huomattu pitää turvavälejä.Laura Forsén / Yle

Kello 20 keskiviikkoilta, pikkulauantai. Onko liian aikaista vaihtaa viihteelle?

Piknikpaikkana suositussa Puolalanpuistossa Turun taidemuseon takana ei vielä näy valtavasti väkeä. Kolmen hengen seurue on levittänyt vilttinsä nurmikolle nauttiakseen ilta-auringosta.

Oulusta Turkuun muuttaneet Nenna-Roosa Tuukkanen, Emma ja Juho lähtisivät jo yökerhoon. Puistoissakin alkaa olla iltaa myöten paljon tunkua, ja vaihtelua jo kaivattaisiin. Ahtaat sisätilat eivät huoleta.

– Voi olla omalla vastuulla, että pitää muut ihmiset itsestään kaukana. Varmasti joitain tapoja jää, eikä olla ehkä niin lähekkäin kuin aikaisemmin, Tuukkanen pohtii.

Bilettäminen ihmisten ilmoilla ei ole porukan mukaan kokenut kohtalokkaita tappioita korona aikaan, ja asioiden odotetaan jo pian palaavan normaaleiksi, mitä nyt käsidesin käytön arvellaan jäävän tavaksi. Baarikäyttäytymiseen korona tuskin vaikuttaa pitkällä aikavälillä.

Nuoria aikuisia puistossa
Nenna-Roosa Tuukkasesta, Emmasta ja Juhosta tuntuu, ettei kaupassakaan turvaväleistä enää pidetä niin suurta huolta.Laura Forsén / Yle

Yökerhoon pääsee taas

22. kesäkuuta lähtien ravintolat ovat saaneet olla auki kahteen asti yöllä, ja sisään on saanut ottaa jopa 75 prosenttia anniskeluluvassa tai rakennussuunnitelmassa määrätystä asiakasmäärästä.

Moni ravintola ja terassi avasi ovensa jo 1. kesäkuuta, kun rajoituksia purettiin ensimmäistä kertaa. Kaljahanat oli kuitenkin suljettava jo kymmeneltä. Nyt anniskelua saa jatkaa yhteen asti yöllä.

Uusin höllennys on mahdollistanut monien yökerhojen avautumisen. Kun kesä on kuumimmillaan ja puistoissa voi viihtyä myöhäänkin, kaipaako joku sisään viruslinkoon?

Rauhallisesta kesäillasta nauttii myös Winston-kissa seurueineen. Winstonin omistaja Kalle Lahtinen ei ole tänään lähdössä juhlimaan, vaan Tampereelle. Mukana iltaa viettämässä ovat Samuli Raitanen, Oona Kovanen, Tom Backman ja Raychel Turola.

Kissa puistossa
Winston-kissa on vaihtanut viihteelle.Laura Forsén / Yle

– En kyllä lähtisi vielä yökerhoon. Tilanne ei ole välttämättä tasoittunut ihan niin paljon kuin ihmiset luulevat, Backman pohtii.

Ajatus täysistä yökerhoista ehkä vähän hirvittää, eikä pelkästään korona-aikaan. Nuorempana tuli lähdettyä yöhön herkemmin, enää ei niin kiinnosta.

– Ihan kiva myös, kun ei ole päässyt mihinkään, niin on päässyt rauhoittumaan, Backman pohtii.

Nuoria aikuisia puistossa
Tom Backmanin mielestä baarit on avattu liian aikaisin.Laura Forsén / Yle

Asiakkaalle istumapaikka, tanssiessa huolehdittava turvaväleistä

Yökerhojen aukioloajat painottuvat normaalisti iltakuuden ja aamuviiden välille. Anniskelua on jo vuodesta 2018 asti saanut ilmoituksella jatkaa aamuneljään.

Ravintolat ja baarit avasivat ovensa jo 1. kesäkuuta puolikkaalla asiakasmäärälllä ja rajoitetuilla aukioloajoilla. Terassit täyttyivät ja asiakkaat nauttivat väljästä tunnelmasta.

Jokaiselle asiakkaalle on löydyttävä istumapaikka pöydän tai tason äärellä. Käsien desifiointimahdollisuuksia on lisättävä ja siirtymiset järjestettävä niin, että turvaväleistä voi pitää huolen.

Tanssiminenkin on sallittua, kunhan se tehdään turvavälit huomioiden. Henkilökunta valvoo ja tarvittaessa puuttuu liian tiheäksi käyvään tanssilattiaan.

Tyhjä lasi käsissä
Yökerhot keskittyvät omien sanojensa mukaan tarjoilemaan juomatuotteita ja hyvää fiilistä.Laura Forsén / Yle

Hillitty biletys sallittu

Yökerhojen tilat ovat seisseet tyhjillään maaliskuun puolivälistä lähtien. Moni yökerho oli jo sulkenut toimintansa ennen kuin hallitus määräsi ravintolat ja baarit suljettaviksi 4. huhtikuuta.

Turun Oopperaravintolat Oy:n Turun keskustassa sijaitsevat yökerhot Apollo, Armas ja Forte sulkivat ovensa 16. maaliskuuta. Liikevaihto tippui sata prosenttia ja henkilöstö lomautettiin.

Tänään perjantaina ovet pitkän odotuksen jälkeen avataan.

– Tämä ei vielä meitä pelasta. Kauppa käy normaalisti parhaiten kello 24–03, nyt meille jää yksi tunti, toimitusjohtaja Sami Suominen kertoo.

Kesä ei ole yökerhojen kulta-aikaa, mutta Suomisen mukaan asiakkaita kyllä käy.

Järjestystä valvotaan tehostetusti ja häiriöihin puututaan ehkä tavallista herkemmin. Musiikkia voidaan soittaa hiljaisemmalla asiakkaiden hillitsemiseksi, sillä huutaminen ja laulaminen tunnetusti levittävät tehokkaasti viruksia.

– Emme missään tapauksessa halua koronan uutta aaltoa, koska se tappaa alan varmasti. Uskon, että jokainen ravintoloitsija tällä hetkellä tahtoo toimia mahdollisimman vastuullisesti, Suominen kertoo.

Jokilaivoja Turun Aurajoessa
Yökerhojen myynti tapahtuu normaalisti myöhään, eikä terassia useinkaan ole. Turussa jokilaivat voittavat kesäaikaan kilpailun asiakkaista.Laura Forsén / Yle

Kello 20.30 Heidi’s Bier Bar

Iida ja Kirsi ovat lähdössä yksille yökerhoon ja pohtivat, onko paikka jo auki. He kertovat lähteneensä liikkeelle uteliaisuudesta nyt, kun baariin jo pääsee. Normaalisti ei ehkä tulisi lähdettyä liikkeelle jo yhdeksän aikaan.

Kesällä asiakkaat tulevat yökerhoihin myöhään. Puistoissa ja pihoilla on yleensä otettu jo vähän vahvistusta ja rohkaisua tanssijalan vipatukseen.

Tanskalaisen Rekom Groupin omistama Heidi’s avasi ovensa heti kesäkuun alussa.

– Superlämmin kesäkuu ei ollut meidän kannaltamme ihanteellisin. Ihan järkevään toimintaan ei päästy näillä rajoituksilla, maajohtaja Sebastian Pinomaa kertoo.

Asiakkaat ovat Pinomaan mukaan löytäneet baariin kesäkuussa liian myöhään valomerkin odottaessa jo nurkan takana. Nyt saatujen kolmen lisätunnin odotetaan näkyvän positiivisesti.

Heidi’sissä ei olla turhan huolestuneita pärskeistä, ja asiakkaat saavat laulaa, jos laulattaa. Pöydillä ei kuitenkaan vielä tanssita. Pinomaa arvioi, että tanssikielto puretaan sitten, kun hallitus linjaa uudestaan suositusta turvaväleistä.

Baarissa näyttää olevan vielä tähän aikaan hiljaista. Iida ja Kirsi uskaltaisivat kyllä tanssia.

Korona ei niinkään pelota, mutta ehkä muiden asiakkaiden käytös voi vähän jännittää, jos ilta jatkuu pitkään. Muistavatko kaikki vielä kello kahdentoista jälkeen turvavälit?

Järjestyksenvalvoja Mansour Nasimi Heidi's Bier Barin ovella
Järjestyksenvalvoja Mansoor Nasimi kertoo, että riippuu vähän päivästä, miten asiakkaat osaavat käyttäytyä.Laura Forsén / Yle

Kello 21 ulkona on yhä lähes 30 astetta lämmintä

Monet yökerhot ovat vielä keskiviikkona kiinni. Uskoa löytyy tulevaan, ja tanssilattioilla viimeistelläänkin remontteja perjantain avajaisia varten.

Juhlijat ovat yhä kerääntyneet vesien varsille ja Aurajoen rantaan. Jokilaivoilla riittää porukkaa, ja Auransillan kupeessa istutaan joenvarren kiveyksellä melkein vieri vieressä.

Johanna, Emma, Alli, Laura, Veera ja Roosa kertovat, että osa porukasta saattaa illan mittaan siirtyä jo yökerhoon, osalla on seuraavana päivänä töitä. Pienet bileet löytyivät keskiviikkona jokirannasta, mutta lauantaina yökerhoon pitäisi jo päästä.

Myöhäisemmät aukioloajat saavat tältä kaveriporukalta kiitosta. Pilkkua ei kaivata ennen puolta yötä. Vaan pelottaako korona?

– Ei siis tuumaakaan kyllä pelota.

Nuoria aikuisia juhlimassa Turun jokirannassa
Nyt on totuttu pitämään pienemmällä porukalla illanistujaisia ja pystytty juttelemaan. Koko ilta ei ole mennyt kavereiden kadottamiseen.Laura Forsén / Yle

– Ja tietää sen oman käyttäytymisen, että ei ole nuolemassa jokaista lasia ja tolppaa siellä.

– Enemmin se tulee jostain marketista tai isommasta kaupasta kuin baarista. Enemmän sitä varmaan käy kaupassa kuin baarissa.

Porukka ei usko, että turvavälien noudattaminen onnistuu tanssilattialla, mutta fiilis on, että käsienpesu ja hygieniasta huolehtiminen ovat varmasti parantuneet koronan aikana, ja tavan toivotaan jäävän pysyväksi.

Tyhjä lasi käsissä
Jotkut ovat korona-aikaan juhlineet jopa enemmän kuin tavallisesti.Laura Forsén / Yle

Kaverukset haluavat luottaa siihen, ettei kukaan lähde kipeänä tanssimaan.

– Ehkä se alkuun tuntuu oudolta, että joku vahtii turvavälejä, mutta siihenkin varmaan tottuu. Ei se pilaa bilefiilistä.

– Suomalaisille on aika hyvin sisäänrakennettu, että usein on se metrin turvaväli muutenkin tanssiessa.

– Mitä tahansa mitä mä tanssin, ihmiset pysyy kaukana!

Hiljennetty musiikki saattaa porukan mielestä joskus syödä tunnelmaa, mutta joskus olla ihan tervetullutta. Volyymin muutos saataa myös jäädä huomaamatta, jos ihmiset käyttäytyvät muutenkin rauhallisemmin.

Ambulanssi ja juhlijoita Turun jokirannassa
Ravintolayrittäjien mukaan avautuminen on sujunut pääosin rauhallisesti.Laura Forsén / Yle

Kello 21.30 ravintolalaiva Svarte Rudolf

Katukiveyksellä istuvat turkulaiset Vilma ja Tanja aikovat pitää taukoa yökerhoissa käymisestä. 18–20-vuotiaiden kaveriporukassa kaikki ovat ahkeria yökerhossa kävijöitä.

Yökerhoon kyllä mennään ennemmin tai myöhemmin, mutta nyt odotellaan vielä tilanteen rauhoittumista. Korona tuli ehkä jopa sopivaan saumaan, he pohtivat.

Kaveruksia tuntuu vaivaavan epätietoisuus siitä, mikä yökerhoissa odottaa. Heidän mielestään yritykset voisivat mainostaa enemmän vastuullisuuttaan ja kertoa avoimemmin käsiendesifiointimahdollisuuksista ja uusista järjestelyistä.

Nuoria aikuisia juhlimassa Turun jokirannassa
Vilma ja Tanja uskovat yökerhoissa olevan viikonloppuna ruuhkaa.Laura Forsén / Yle

Kello 22 jokilaivat alkavat olla täynnä

Rantareitillä on festarifiilistä. Tuomiokirkkoa kohden jokiranta kuitenkin rauhoittuu ja seurueiden etäisyydet kasvavat.

Kirkkopuistoon on kerääntynyt opettajaopiskelijoiden seurue juhlimaan syntymäpäiviä. Puihin on ripustettu ilmapalloja ja viirejä.

Mitä te täällä istutte, kun baariinkin pääsisi jo juhlimaan?

Koristeita puistossa
Puistopiknik oli luonteva valinta, sillä mukana on kaikenlaista synttärievästä ja päivänsankari oli helpompi yllättää puistossa. Osa porukasta ei ole ennen keskiviikkoa nähnyt toisiaan lähes puoleen vuoteen.Laura Forsén / Yle

Jussi, Lauri, Laura, Darja, Sofia, Kalle, Karo, Iris ja Jenna kertovat, että yökerhoon kyllä mennään. Ehkä jo keskiviikkona, ehkä viikonloppuna.

Hauskanpidon rajoitukset eivät opiskelijaporukkaa haittaa, vaan on lähtökohtaisesti hyvä, jos musiikki soisi ravintoloissa vähän hiljempaa ja kavereiden kanssa olisi helpompi jutella.

– Mutta nyt kun on lämmintä ja hyvä olla, niin ei ole tarvetta mennä mihinkään, Kalle Haulivuori pohtii.

Kalle Haulivuori puistossa
Kalle Haulivuori lähtisi yökerhoon mieluummin myöhemmin illalla. Myös livemusiikki saisi baariin sisään vaikka saman tien.Laura Forsén / Yle

Turvavälit puhuttavat ja joukkio keksiikin, miten tanssilattialla voi helpottaa henkilökunnan työtä, jos turvavälit eivät koske samaa seuruetta: Tiimiliivit päälle!

Kaikki porukasta eivät ole yökerhojen vakioasiakkaita, mutta mitään estettä klubbailuun ei nähdä.

– Voi tulla vähän eri fiilis, mutta varmasti siellä bilettämään pääsee.

– Huulikiillosta viis, kunhan on paljon käsidesiä!

– Bissehanoja olen jo kaivannut.

– Mutta voidaan katsoa myös syksymmällä, tässä ei ole mikään kiire.

– Jos sen koronan saa, niin sitten sen saa. On sitä jo kolme kuukautta vältelty. Jos se ei riitä, sitten se ei riitä.

Nuoria aikuisia juhlimassa puistossa
Monia korona ei enää jaksa pelottaa.Laura Forsén / Yle

Kaikki rajoitukset poistuvat

Uusista höllentämisistä kuullaan 13. heinäkuuta. Jos kaikki menee hyvin, on odotettavissa täysi rajoitusten purku. Tällöin poistuvat rajoitukset aukioloajoista ja asiakasmääristä.

Istumapaikkapakko pysyy, ja ravintoloiden on yhä pidettävä huolta turvavälien pitämisestä ja riittävästä hygieniasta. Istumapaikkapakko tarkoittaa yökerhoille yhä käytännössä puolikkaita asiakasmääriä.

Matkailu- ja ravintolapalveluiden työmarkkinajärjestö MaRan toimitusjohtajan Timo Lapin mukaan tämänhetkisen tilanteen vaikutus nähdään vasta viikonlopun jälkeen.

Katupesuauto kesäyössä
Heinäkuussa kotimatkaa taitetaan vasta pikkutunneilla.Laura Forsén / Yle

Kaikille avaaminen ei kannata

Osa yökerhoista on päättänyt, että ovet avataan vasta elokuussa tai sitten kun hallitus purkaa rajoitukset.

Turun Jokilaivat Oy:n toimitusjohtaja Turo Nolvi kertoo, että henkilökunnan kutsuminen takaisin töihin sekä siivous- ja muiden kulujen starttaaminen tulevat kalliiksi, jos asiakkaat eivät palkitse.

Yötoiminnan luonnetta ja kulupoliittista pohjaa ei Nolvin mukaan ole hallituksen päätöksessä huomioitu. Jo rajoitus yli 500 hengen tapahtumista pudotti yökerhoista monta tapahtumaa ja livekeikkaa pois.

Yhtiön Aalto-yökerho ei vielä avaudu, mutta jokilaivat avattiin heti tilaisuuden tullen.

– Oltiin vähän pelokkaissa tunnelmissa, millainen hulabaloo tulee, mutta kaikki on mennyt ihan yllättävän hyvin, Nolvi kertoo.

Yökerhon aukioloaikojen aikaistamista pohdittiin, mutta kyselyn mukaan asiakkaat eivät olleet halukkaita tulemaan yökerhoon aikaisemmin.

– Oltiin sitten Turussa tai Ibizalla, niin yö on yö, ja silloin nuoret yökerhoon haluavat, Nolvi toteaa.

Turun kauppatori yöllä
Turun kauppatorilla on yöllä autiota.Laura Forsén / Yle

Jethro Rostedtin yökerho Linnankadulla avataan vasta, kun rajoituksista luovutaan.

– Viinan myynti on pysynyt samanlaisena jo sata vuotta, Rostedt toteaa.

Istumapaikkapakko ja turvavälit eivät saa Rostedtilta ymmärrystä.

– Olisi se outoa, jos yökerhoon mennään ja istutaan kuin körttiläiset pitkin reunoja, kyllä yökerhoon mennään joraamaan, Rostedt pohtii.

Taxi baarin edessä
Turun kävelykadulla sijaitsee vilkas terassi.Laura Forsén / Yle

Iwan Harries, yksi The Kiwi -ravintola omistajista kertoo, kuinka baarissa on jo kokeiltu varovasti tanssimista, mutta yökerhopuoli pysyy suljettuna. Myöskään karaokea ei tällä hetkellä lauleta.

– Se olisi varmaan huonoin idea tällä hetkellä, Harries toteaa.

– Saa nähdä, mitä talvi tuo tullessaan. Ihmisiä ei voi estää pitämästä hauskaa.

Turun Yliopistonkatu yöllä
Turun kävelykadun läheisyydessä sijaitsee useita yökerhoja.Laura Forsén / Yle

Välillä soitetaan epätanssittavaa musiikkia

Yökerho Dynamossa poikkeustilanteeseen on yritetty sopeutua. Kesäiltaisin ikkunat pidetään selällään, jotta myös ravintolan edustan jalkakäytävän vallanneella terassilla istuvat voivat nauttia DJ:n soittamasta musiikista.

Yökerhon nettikaupasta saa ostaa kannatustuotteita.

– Moni kyseli, miten voisi tukea Dynamoa. Tuli mieleen, että voisi olla hyvä hetki omalle vaatemallistolle, omistaja Jussi Lehtinen kertoo.

Myös aukioloaikojen aikaistamisen onnistuminen on ollut positiivinen yllätys. Myynti tehdään tällä hetkellä vielä pitkälti kuitenkin terassilla.

Tanssilattia on tarkoitus avata viikonlopuksi. Mitenkäs ne turvavälit?

– Täytyy ohjeistaa deejiitä, että soittaa välillä epätanssittavaa musiikkia, jottei tanssilattialle tule ruuhkaa, Lehtinen pohtii.

Tyhjä pizzalaatikko kadulla
Myös ruokaravintoloissa ollaan palaamassa normaaliin. Buffet-ruokailu on jälleen sallittua.Laura Forsén / Yle

Yökerhoa ei noin vain muuteta päiväkerhoksi, kun tulos tehdään normaalisti yön viimeisten tuntien aikana. Kaikki yökerhot tai baarit eivät ole voineet aukioloaikojen aikaistamiseen ryhtyä.

Turun keskustassa Night Club Marilynia ja Night Club Vegasia pyörittävän Oy Nord Wine Finland Ltd:n toimitusjohtaja Pekka Savolainen muistelee aikaa, jolloin kaupatkin menivät niin aikaisin kiinni, että ihmiset ehtivät aikaisemminkin ravintolaan.

Savolaisen mukaan ihmiset ovat nykyään niin myöhään töissäkin, ettei aukioloaikojen aikaistamista kannata harkita.

Kello on 23. Puistot ja kadut ovat hiljentymässä. Aurinko on laskenut, mutta lämpötila ei vielä. Jokirannassa juhlat jatkuvat.