Maasto on nyt rutikuivaa – pelastuslaitos kehottaa varovaisuuteen tulen kanssa Etelä-Savossa

Maastopalo voi roihahtaa alkuun vaikka tupakan tumpista.

metsäpalot
Metsäpalo
Maastopalo voi alkaa vaikka tupakantumpista. Kuvituskuva.Västra Nylands räddningsverk

Etelä-Savossa pitkään jatkuneen kuivuuden vuoksi metsäpaloindeksi on noussut yli viiteen. Pelastuslaitoksen mukaan metsäpalojen vaara on nyt ilmeinen.

Pelastuslaitos kehottaakin maakunnan asukkaita erityiseen varovaisuuteen kohonneen metsäpaloriskin vuoksi. Avotulen tekeminen on ehdottomasti kielletty metsäpalovaroituksen ollessa voimassa.

Avotulella tarkoitetaan kaikkea tulta, joka voi päästä leviämään ympäristöön maapohjan tai kipinöinnin kautta. Ja myös esimerkiksi savukkeiden kanssa tulee olla erittäin huolellinen.

Esimerkiksi torstaina iltapäivällä Pieksämäellä Loukeentiellä metsäpalo lähti leviämään todennäköisesti juhannuskokon pohjasta. Palo ehti levitä noin hehtaarin alueelle ja uhkasi jo kesämökkiä.

Pelastuslaitoksen ensimmäisenä paikalle tullut yksikkö sai palon sammumaan noin metrin päähän mökistä. Ilmoituksen palosta teki alueella liikkunut ulkoilija.