Matkanjärjestäjä tyrmistyi Enontekiön kentän kohtalosta, 18 000 turistia tulossa kentälle joka aiotaan sulkea

Brittiläinen matkanjärjestäjä vaatii Finavian toimitusjohtajan Kimmo Mäen eroa.

matkailu
Enontekiö-Kautokeinon lentoasema Enontekiön Hetassa
Enontekiö-Kautokeinon lentoasema Enontekiön Hetassa.Pia Tuukkanen / Yle

Brittiläinen matkanjärjestäjä Transun on tyrmistynyt Finavian suunnitelmasta pitää Enontekiön lentokenttä kiinni tulevana talvena. Transun kertoo tiedotteessaan, että tähän mennessä noin 18 000 turistia on tehnyt varauksen Enontekiön lennoille talvikaudella. Yhtiö tuo turisteja muiden muassa Hettaan, Karesuvantoon ja Kilpisjärvelle.

Finavia on esittänyt Kittilän kenttää korvaavaksi kentäksi, mitä Transun pitää mahdottomana, koska osa matkailijoista tulee vain päiväksi.

Yhtiö suomii kovin sanoin Finaviaa, joka on sen mukaan jo pitkään laiminlyönyt kentän kehittämisen. Transunin kaupallinen johtaja James Crawshaw vaatiikin Finavian toimitusjohtajan Kimmo Mäen eroa.

Finavia kertoi torstaina, että se ei todennäköisesti avaa korjauksen tarpeessa olevaa kenttää. Finavian mukaan kiitotie ja terminaali kaipaavat 15 miljoonan euron peruskorjausta. Hallitus on varannut lisäbudjetissaan korjaukseen 5 miljoonan määrärahan.

Kentälle on lennetty tilauslentoja talvisin. Reittiliikennettä on ollut viimeksi kaksi vuotta sitten.

Myös Enontekiön kunnan päättäjät ovat tyrmistyneitä Finavian suunnitelmista.

korjattu klo 14.35 Bradshaw Crawshawiksi