1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. helle

Kesäkuun lämpöennätys pysyi ennallaan – Jyväskylässä jäätiin 2,5 asteen päähän kaikkien aikojen helteistä

Meteorologin mukaan lämpötila laskee lähemmäs kesän normaaleja lukemia.

helle
Ihmiset nauttivat lämmöstä Kallahdenniemen uimarannalla Helsingissä torstaina.
Ihmiset nauttivat lämmöstä Kallahdenniemen uimarannalla Helsingissä torstaina.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Kesäkuun lämpöennätys ei toteutunut tänään odotuksista huolimatta. Lähimmäksi päästiin Jyväskylässä, jossa elohopea kipusi 31,3 asteeseen lentoaseman mittausasemalla.

Suomen kesäkuun korkeimmat lämpötilat mitattiin vuonna 1935. Tuolloin mittarin lukema kohosi 33,8 asteeseen 24. päivä kesäkuuta Ähtärissä Etelä-Pohjanmaalla. Jo eilen odotettiin tämän lukeman rikkoutumista, mutta lämpötila kohosi korkeimmillaan 33,5 asteeseen Kankaanpäässä.

Sääkartta
Lämpötila laskee ensi viikkoa kohden jo lähemmäs Suomen normaaleja kesälukemia.Anniina Valtonen

Meteorologi Anniina Valtonen näki vielä perjantaina aamupäivällä pienen mahdollisuuden ennätyksen rikkoutumiseen.

– Eilisen jäljiltä maaperässä on vielä paljon lämpöä, joka hohkaa ylöspäin. Myös ilmassa on puolentoista kilometrin korkeudella hyvin lämmintä ilmaa, Valtonen sanoi.

Maan etelä- ja keskiosassa on edelleen kuumaa ilmamassaa, mutta ei niin laajalla alueella kuin eilen. Valtonen epäili perjantaina aamupäivällä, että jos ennätyslukemiin oltaisiin kohottu tänään, ne oltaisiin rikottu Keski-Suomen tai Pohjois-Karjalan alueella.

Luvassa viilennystä ensi viikolla

Suomessa on viime vuosina totuttu kokemaan yhä useampana kesänä 30 asteen helteitä. Valtosen mukaan tämä ei ole tyypillistä Suomen kesässä.

Nyt helteet alkoivat 10. päivä kesäkuuta, ja niitä on riittänyt aina tähän päivään saakka. Menossa on siis jo 17. hellepäivä. Helteeksi lasketaan, jos jossain päin maata lämpötila kohoaa yli 25 asteen.

Ensi viikolla sää kuitenkin jo viilenee.

–Tällaiset lämpötilan vaihtelut ovat normaaleja. Yleensä kerran kesässä sulkukorkeapaine eli laaja, noin 5–20 vuorokautta paikoillaan pysyvä korkeapaine nostaa lämpötilan hellelukemiin. Kun tämä lähtee purkautumaan, ilma viilenee. Nyt lämpötila laskee lähemmäs Suomen normaalin kesän lukemia ja näyttää siltä, että saamme myös sateita ensi viikosta alkaen, Valtonen sanoi.

Lue myös:

Kuumako? Ei, vaan juuri sopivaa!

Kainuun yli pyyhkäisi torstai-iltana raju ukkosrintama, veneitä karkasi ja puita kaatui autojen, rakennusten ja sähkölinjojen päälle

Lue seuraavaksi