Stora Enso Veitsiluodossa rikkidioksidivuoto – neljä työntekijää altistui

Altistuneet kävivät omin avuin tarkistuttamansa terveydentilansa. Rikkidioksidia ei levinnyt tehtaan lähistön asuinalueille.

Kemi
Ambulanssi Veitsiluodon tehtaan edustalla
Rikkidioksidia levisi hieman tehdasalueelle, mutta ei laajemmalle ympäristöön.Risto Koskinen/Yle

Veitsiluodon sellutehtaalla Kemissä tapahtui perjantaiaamuna rikkidioksidivuoto.

Vuoto ei ole ollut suuri, mutta siihen altistui neljä tehtaan ulkopuolisen yrityksen työntekijää. He kävivät omin avuin tarkistuttamassa terveydentilansa Mehiläinen Länsi-Pohjassa.

Vuoto havaittiin sellutehtaan valvomossa, josta vuoto saatiin loppumaan sulkemalla venttiili. Vuotokohta oli sellutehtaan ja puuhiomon välisessä putkessa, jota oltiin paineistamassa juhannuksena alkaneen tes-seisokin jälkeen. Vuodon syytä ja rikkidioksidin määrää selvitetään.

Tehtaan tuotantoon vuodolla ei ollut vaikutusta. Ilmaa raskaampaa rikkidioksidia levisi jonkin verran tehdasalueelle, mutta alueen ulkopuolisille asuinalueille asti sitä ei levinnyt.

Tehtaalle hälytettiin kuusi pelastuslaitoksen ja kaksi ensihoidon yksikköä.