Henkilö hukkui Näsijärveen Tampereella

Hälytys tuli yhden aikaan perjantaina.

hukkuminen
Kartta Aitolahden sijainnista suhteessa keskustaan
Mari Siltanen / Yle

Tampereella on hukkunut henkilö Näsijärveen.

Hälytys Hirviniementielle Tampereelle tuli yhden aikaan perjantaina päivällä. Hälytyksen mukaan ihminen oli vedessä.

Poliisi tiedotti myöhemmin iltapäivällä, että Aitolahdesta löytyi hukkunut henkilö.

Kuolemaan ei liity rikosta vaan poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyn tutkintana.

Tampereen keskustan Tammerkoskesta löytyi keskiviikkona aamulla hukkunut mies. Tapaukseen ei liity rikosta.

Tänä vuonna kesäkuussa yksistään juhannuksen aikaan on hukkunut kahdeksan ihmistä, kertovat Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton tilastot (siirryt toiseen palveluun).

Hukkuneita oli kesän alkaessa jo lähes kaksinkertainen määrä verrattuna viime vuoden kevätkuukausiin. Koronakevään rajoitukset saivat ihmiset ulkoilemaan jäillä ja vesillä maalis–huhtikuussa. Ulkoiluinnostus näkyy jo Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliiton keräämissä ennakkotilastoissa.

Toukokuun loppuun mennessä Suomessa hukkui yhteensä 40 ihmistä. Vastaava luku oli viime vuonna 24 ja toissa vuonna 19.

Lue lisää:

Hukkuneita lähes kaksi kertaa enemmän koronakeväänä viime vuoteen verrattuna