1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. mobiiliteknologia

Näin Suomen koronasovellus toimii – tartuntatautilain väliaikainen muutos hyväksyttiin tänään

Vapaaehtoinen sovellus on tulossa ladattavaksi 31.8.

mobiiliteknologia
Älypuhelin rautatieasemalla.
Sovelluksen asentamisen jälkeen puhelin tarkkailee lähellä olevia puhelimia, vaikka sovellus olisi suljettu – kunhan bluetooth-yhteys on päällä. Matti Myller / Yle

Vaikka koronaviruspandemia kituu Suomessa, sen tartuntoja jäljittävän mobiilisovelluksen kehitys jatkuu.

Eduskunta on tänään hyväksynyt tartuntatautilakiin väliaikaisen muutoksen, joka luo sovelluksen suuntaviivat. Se määrää muun muassa siitä, millaisia tietoja sovellus saa kerätä ja mitä se saa niille tehdä.

Näiden pohjalta teknologiayhtiö Solita rakentaa Suomen omaa koronasovellusta, jonka pitäisi olla sovelluskaupoissa syyskuuhun mennessä.

Tässä jutussa kerrotaan, miten sovellusta käytetään ja mitä järjestelmä kussakin vaiheessa tekee.

1. Lataa sovellus, jos haluat – mitä useampi lataa, sitä enemmän siitä on hyötyä

Sovellus tulee ladattavaksi Googlen ja Applen sovelluskauppoihin ja sen lataaminen on ilmaista. Sovelluksen pitäisi olla ladattavissa 31.8. alkaen.

Sovelluksen käyttö on vapaaehtoista, mutta se on sitä tehokkaampi, mitä useampi sitä käyttää. THL:n tavoitteena on, että ensimmäisen kuukauden aikana sovelluksen ottaisi käyttöön miljoona suomalaista.

Oxfordin yliopiston tutkimuksen mukaan epidemia tukahtuu, jos muiden toimien ohella 56 prosenttia väestöstä käyttää sovellusta. Oxfordin englanninkielisen artikkelin voit lukea täältä (siirryt toiseen palveluun).

2. Avaa sovellus ja pidä bluetooth päällä – puhelimesi alkaa pitää anonyymiä listaa pitkistä lähikontakteista

Kun sovellus on asennettu, avaa se ja ota puhelimen bluetooth-ominaisuus käyttöön. Tästä lähtien puhelimen käyttöjärjestelmä pitää kirjaa läheisistä kanssakäymisistä aina, jos bluetooth on päällä – riippumatta siitä, onko sovellus päällä vai ei.

Puhelimeen tallennetuista tiedoista ei kuitenkaan selviä, missä olet ollut ja kenen kanssa.

Grafiikka, joka kertoo, miten koronasovellus toimii. Kun käyttäjä on ottanut sovelluksen käyttöön, se voi tunnistaa milloin kaksi laitetta ovat olleet lähellä toisiaan, onko se kestänyt 15 minuuttia tai pidempään ja ovatko ne olleet lähempänä kuin 2 metrin päässä toisistaan. Lähde: Thl
Renja Nurmi / Yle

Mitä seurantajärjestelmä nyt tekee?

Nyt puhelimesi lähettää bluetooth-yhteyden kautta numerosarjaa. Samaan aikaan puhelimesi “kuuntelee” lähellä olevien puhelinten numerosarjoja.

Numerosarja on ainutlaatuinen, satunnainen ja anonyymi, ja se vaihtuu noin vartin välein. Vaikka numerosarja vaihtuu kesken kanssakäymisen, järjestelmä tajuaa, että kyseessä on sama tilanne ja samat puhelimet.

Jos sinun ja toisen henkilön puhelimet ovat lähellä toisiaan pitkän ajan, puhelimet tallentavat toistensa numerosarjat puhelimen omaan muistiin. Tietoon liitetään myös kohtaamisen ajankohta.

THL määrittää, kuinka pitkään ja kuinka lähellä puhelinten pitää olla. Tämän hetken paras tieto on, että puhelinten pitäisi olla alle 2 metrin päässä toisistaan yli 15 minuuttia. THL voi muuttaa määrittelyä vielä sen jälkeen, kun sovellus on otettu käyttöön.

Kun tietojen tallentumisesta on 3 viikkoa aikaa, ne poistetaan.

Sovellus käyttää lähikontaktien seurantaan Applen ja Googlen Exposure Notifications -rajapintaa. Se on tehty nimensä mukaisesti altistuksen seurantaa varten ja se perustuu eurooppalaisten yliopistojen kehittämään koodiin.

Rajapinta on asennettu puhelimiin toukokuun käyttöjärjestelmäpäivitysten yhteydessä. Sen pitäisi poistaa Vaasan kokeilussa havaitut bluetooth-ongelmat.

3. Jos epäilet tartuntaa, mene testiin – jos tulos on positiivinen, lähetä sovelluksella varoitus

Jos sinulle tulee koronavirukseen viittaavia oireita, ota yhteyttä terveydenhuoltoon ja tarvittaessa mene koronatestiin. Tee näin riippumatta siitä, onko sinulla sovellus vai ei.

Jos testitulos on positiivinen, saat terveydenhuollosta koodin. Sen avulla voit ilmoittaa sovellukselle tuloksestasi.

Sovellus antaa ilmoituksen mahdollisesta korona-altistuksesta niille sovelluksen käyttäjille, joiden kanssa olet ollut hiljattain läheisissä tekemisissä. He saavat ilmoituksen, vaikka sovellus ei olisikaan päällä.

Grafiikka kertoo koronasovelluksen toiminnasta. Koronasovellus tunnistaa altistumistilanteita ja ilmoittaa käyttäjälle altistumisesta, jos tämä on ollut kahden metrin etäisyydellä todetusta koronainfektiosta. Ilmoitusta ei saa, jos on ollut kauempana kuin kahden metrin päässä infektiosta. Lähde: Thl
Renja Nurmi / Yle

Ilmoituksessa ei kerrota altistuksesta muuta kuin päivämäärä. Sovellus antaa ohjeita siitä, mitä sinun kannattaa seuraavaksi tehdä – esimerkiksi ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon.

Mitä seurantajärjestelmä nyt tekee?

Jotta sovellukseen ei tehdä vääriä hälytyksiä, tarvitaan kertakäyttöinen koodi varoituksen lähettämistä varten. “Koronavaroituksen” lähettäminen on vapaaehtoista, mutta tärkeää ja toki suositeltavaa, jotta sovelluksesta olisi paras mahdollinen hyöty.

Sovellus lähettää kansalliseen tietokantaan kaikki ne numerosarjat, joita puhelimesi on lähettänyt sinä aikana kuin olet voinut levittää koronavirusta.

Tämän aikaikkunan määrittää THL ja sitä voidaan tarvittaessa muuttaa. Nykytiedolla (THL (siirryt toiseen palveluun)) se on 24 tuntia ennen oireiden alkua ja 14 vuorokautta oireiden alkamisen jälkeen. Jos oireeton henkilö saa positiivisen testituloksen, lähetetään numerosarjat, joita puhelin on lähettänyt 48 tuntia ennen testiä ja 14 vuorokautta testin jälkeen.

Jokainen sovellus tarkistaa säännöllisin välein tietokannasta, onko sinne ilmestynyt samoja numerosarjoja, joita sovellus on tallettanut omaan muistiinsa.

Jos sovellus löytää tietokannasta numerosarjan, se varoittaa käyttäjäänsä. Käyttäjä on mahdollisesti altistunut koronavirukselle ja häntä pyydetään ottamaan yhteyttä terveydenhuoltoon. Sovellus kertoo käyttäjälle päivämäärän, mutta ei sitä, missä mahdollinen altistus on tapahtunut.

Koronasovelluksen ominaisuuksia esiteltiin tänään THL:n webinaarissa, jonka tallenne on katsottavissa THL:n verkkosivuilla (siirryt toiseen palveluun) 10.7. saakka.

Lue seuraavaksi