Rekka kaatui tielle Helsingin Pitäjänmäessä – Liikenne on nyt palautumassa normaaliksi

Kaatunut rekka haittasi liikennettä noin tunnin ajan.  Onnettomuus ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Helsinki
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Kivilastia kuljettanut rekka kaatui tielle Pitäjänmäen Kaupintien kiertoliittymässä perjantaina illalla. Tilanne on nyt ohi. Helsingin poliisi kertoi Twitterissä (siirryt toiseen palveluun) klo 20.11, että liikenne on palautumassa normaaliksi Pitäjänmäen onnettomuuspaikalla.

Pelastuslaitos oli paikalla imeyttämässä rekasta valuvia nesteitä. Poliisi ohjasi liikennettä, jolle tapahtunut tuotti haittaa noin tunnin ajan.

Helsingin poliisi kertoi Twitterissä (siirryt toiseen palveluun) kello 18.17, että henkilöautot eivät pääse kulkemaan liikenneympyrässä ja Kaupintiellä Vihditien ja Pitäjänmäentien välillä.

Pitäjänmäentien ja Vihdintien välillä Kaupitiellä vain itään päin kulkevat kaistat olivat linja-autoliikenteen käytössä.