Venäläislehti: Kaivosyhtiö pumpannut jätevesiään luontoon Siperiassa – samalla alueella sattui aiemmin valtava öljyvuoto

Norilsk Nickel -yhtiön mukaan työntekijät ovat rikkoneet sääntöjä.

Siperia
Sateelliittikuva saastuneesta
Kesäkuun alussa otettu satelliittikuva seudulta, jossa Norilsk Nickelin tuotantolaitos sijaitsee. Tuolloin luontoon oli valunut tuhansia tonneja dieselöljyä.ROSCOSMOS

Venäjällä tutkitaan väitteitä Norilsk Nickel -kaivosyhtiön mahdollisesti tekemästä ympäristörikoksesta. Yhtiön epäillään laskeneen raskasmetalleja sisältäviä jätevesiään luontoon Siperian arktisella tundra-alueella.

Novaja Gazeta -lehti (siirryt toiseen palveluun) sanoo julkaisemansa videon todistavan miten Norilsk Nickelin laitokselta on valutettu jätevesiä Pjasino-järveen johtavaan jokeen. Lehti on julkaissut videon myös Twitterissä.

Norilsk Nickel -yhtiö väittää, että luontoon on juoksutettu vain altaaseen kertynyttä käsiteltyä jätevettä. Lehden mukaan yhtiön työntekijät kuitenkin poistivat jätevettä luontoon valuttaneet putket viranomaisten saavuttua alueelle.

Myöhemmin sunnuntaina yhtiö sanoi, että jotkut sen työntekijät ovat rikkoneet sääntöjä ja laskeneet jätevesiä luontoon.

Samalla seudulla levisi aiemmin kesällä Ambarnaja-jokeen ja Pjasino-järveen tuhansia tonneja dieselöljyä toisella laitoksella sattuneen turman jälkeen. Kyseisen lämpölaitoksen säiliöt ovat Norilsk Nickelin tytäryhtiön omistuksessa.

punaiseksi värjäytynyt joki
Dieselöljy värjäsi Ambarnaja-joen punaiseksi.Venäjän meripelastuspalvelu / AFP

Venäjän presidentti Vladimir Putin ripitti turman jälkeen Norilsk Nickel -yhtiön omistajan Vladimir Potaninin virkamiehien kuullen. Potanin lupasi yhtiönsä maksavan arviolta miljardeihin rupliin kohoavat puhdistuskulut.

Öljysäiliö kaatui sen jälkeen, kun kannatinpilarit vajosivat ilmeisesti maaperän ikiroudan sulamisen seurauksena.

Läheinen Norilskin kaupunki on rakennettu ikiroudan päälle. Ilmaston lämpenemisen seurauksena ikirouta on vaarassa sulaa.

Lue myös:

Siperiassa 38 astetta – Juhannuksena mitattiin napapiirin kaikkien aikojen korkein lämpötila

Tukala hellesää on jatkunut Siperian tundraseudulla jo kolmatta kuukautta – ikirouta sulaa ja tuhoaa roudan päälle rakennettuja taajamia

Siperian öljyvuotoa tutkiva komitea: Kolme otettu kiinni ympäristömääräysten rikkomisen takia

Kuvernööri: Siperian öljyvuoto on saastuttanut Pjasino-järven – öljysäiliöt omistava kaivosjätti kiistää väitteet

Putin läksytti oligarkkia Siperian öljyvuodon vuoksi – kaikki ikiroudan päällä olevat "vaaralliset rakenteet" määrättiin tarkastettaviksi

Dieselvuoto värjäsi joen verenpunaiseksi Norilskissa ja järkytti presidentti Putinin: "Somestako tämäkin tieto nykyään saadaan?"

Lähteet: AP, AFP