Vihreät menestyivät ympäri Ranskaa – suurin osa äänestäjistä jäi kotiin Ranskan koronavaaleissa

Paikallisvaalien toinen kierros pystyttiin järjestämään vasta nyt koronaviruksen vuoksi.

Ranska
Suojavisiiri päässä oleva nainen vaalipaikalla.
Vaalivirkailija oli suojautunut koronavirukselta äänestyspaikalla Pariisissa.AOP

Vihreät ja sen vasemmistolaiset liittolaiset menestyivät ympäri maata Ranskan paikallisvaaleissa.

Vihreät menestyivät muun muassa Marseillessa, Lyonissa, Strasbourgissa, Bordeaux'ssa ja Besançonissa. Vihreät menestyivät monin paikoin liittolaisiaan eli sosialistista puoluetta paremmin.

Pariisissa sosialistien Anne Hidalgo julistautui voittajaksi ja uusi pormestarin pestinsä.

Paikallisvaalit olivat takaisku Ranskan presidentin Emmanuel Macronin puolueelle, joka tavoitteli tulosta paikallisvaaleissa ensimmäistä kertaa. Puolueella ei ole juurikaan jalansijaa vielä kunnallisella tasolla.

Suuri osa äänestäjistä jäi kotiin

Suurin osa Ranskan äänestäjistä näytti jääneen kotiin paikallisvaalien toisella kierroksella. Sunnuntaina järjestetyissä vaaleissa äänestysprosentti oli arvion mukaan vain 40, uutisoi Le Figaro -lehti (siirryt toiseen palveluun).

Jo vaalien ensimmäisellä kierroksella maaliskuun puolivälissä äänestysaktiivisuus jäi alhaiseksi, ja uurnilla kävi vain runsaat 44 prosenttia äänioikeutetuista. Tuolloin vaalien järjestäminen keskellä koronarajoituksia nostatti arvostelua ja toista kierrosta päätettiin lykätä.

Paikallisvaaleissa valitaan pormestarit, kunnanjohtajat ja puoli miljoonaa edustajaa Ranskan kunnanvaltuustoihin.

Ensimmäisellä kierrokselle valinnat tehtiin jo noin 30 000 kaupungissa ja kunnassa (siirryt toiseen palveluun). Toinen kierros järjestettiin vajaassa 5 000 kaupungissa ja kunnassa, joissa ei saatu ratkaisua vielä ensimmäisellä kierroksella. Joukossa olivat esimerkiksi Pariisi, Lyon ja Marseille.

Paikallisvaaleja pidetään tärkeänä mittarina poliittisista voimasuhteista ja laskusuhdanteessa olevan presidentti Emmanuel Macronin asemasta.

Le Havressa valittiin sunnuntain vaaleissa pormestariksi pääministeri Édouard Philippe. Hän on toiminut samassa tehtävässä aiemminkin. Ranskan lain mukaan Philippen puolesta tehtävää voi hoitaa varamies, mutta valinta laittanee vauhtia spekulointiin muutoksista Ranskan hallituksessa.

Lisää aiheesta:

Ranskassa äänestetään korona-aikana paikallisvaalien toinen kierros, joka on puntari presidentti Macronin suosiosta

Ranskassa äänestettiin kunnallisvaaleissa koronaviruksesta huolimatta

Lähteet: AFP, Associated Press

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus