Puolan konservatiivipresidentti ja hänen liberaali haastajansa toiselle kierrokselle presidentinvaaleissa

Presidentinvaalin toinen kierros järjestetään 12. heinäkuuta.

Puola
Trzaskowski kannattajiensa keskellä. Taustalla Puolan ja EU:n liput.
Opposition Rafał Trzaskowski kohtaa istuvan presidentin Andrzej Dudan vaalien toisella kierroksella.Maciej Kulczynski / EPA

Puolan presidentinvaaleissa järjestetään toinen kierros istuvan presidentin Andrzej Dudan ja hänen haastajansa Varsovan pormestarin Rafał Trzaskowskin välillä.

Konservatiivinen Duda sai sunnuntain ensimmäisellä kierroksella vajaat 44 prosenttia äänistä. Liberaalin Trzaskowskin saalis oli runsat 30 prosenttia.

Vaalin toinen kierros järjestetään 12. heinäkuuta.

Dudan katsotaan kuuluvan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tärkeimpiin liittolaisiin Euroopassa. Duda oli myös ensimmäinen ulkomainen johtaja, jonka Trump tapasi koronakevään jälkeen. Hän vieraili Valkoisessa talossa aiemmin tällä viikolla.

Dudan politiikka on nostattanut niskakarvat pystyyn Euroopan unionissa. Esimerkiksi Dudan tukemat kiistellyt oikeuslaitosuudistukset rapauttavat kriitikoiden mukaan maan demokratiaa.

Äänestyspaikoilla jonotettiin turvavälit huomioiden

Dudan takana seisoo vallassa oleva Laki ja oikeus -puolue. Dudan voitto sementoisi puolueen otteen vallan kahvassa ainakin vuoteen 2023 saakka, jolloin maassa on määrä järjestää seuraavat parlamenttivaalit.

Jos Duda taas häviää, voisi tappio johtaa samalla myös ennenaikaisiin vaaleihin.

Trzaskowskia on luonnehdittu liberaaliksi ja EU-myönteiseksi. Hän onkin luvannut parantaa Puolan suhteita EU:hun.

Asiantuntijat eivät ole olleet yksimielisiä arvioissaan siitä, kumpi ehdokkaista voisi voittaa ensi kuussa järjestettävän toisen äänestyksen.

Äänestäjät saapuivat äänestyspaikoille sankoin joukoin koronatilanteesta huolimatta. Äänestyspaikoilla jonotettiin turvavälit huomioiden, ja äänet annettiin sonnustautuneena muun muassa kasvomaskeihin.

Äänestysprosentti oli 64,4.

Tämän vuoden presidentinvaalikampanjaa hallitsi huoli demokratiasta ja taloudesta, jota koronapandemia on heikentänyt.

Istuva presidentti Andrzej Duda on luvannut tukea puolueensa sosiaaliohjelmia ja puolustaa perinteisiä perhearvoja. Duda osallistui vaalitilaisuuteen Strzelcessä 28. kesäkuuta 2020.
Istuva presidentti Andrzej Duda on luvannut tukea puolueensa sosiaaliohjelmia ja puolustaa perinteisiä perhearvoja. Duda osallistui vaalitilaisuuteen Strzelcessä 28. kesäkuuta 2020.Roman Zawistowski / EPA

Ero suhtautumisessa sukupuolivähemmistöihin

Puolan hallitus on viime vuosina toteuttanut suosittuja sosiaalietuuksia, mutta on myös ajanut kiisteltyjä oikeuslaitoksen uudistuksia.

Laki ja oikeus -puolueen mielestä uudistuksia tarvitaan korruption kitkemiseksi oikeuslaitoksesta, mutta uudistusten vastustajat sekä EU katsovat niiden murentavan oikeuslaitoksen itsenäisyyttä ja demokratiaa.

Duda on luvannut puolustaa Laki ja oikeus -puolueen sosiaalietuuksia. Nämä olivat tärkeimpiä tekijöitä siinä, että puolue sai lokakuun parlamenttivaaleissa entistä suuremman enemmistön parlamentin alahuoneessa.

Duda on myös myötäillyt Laki ja oikeus -puolueen hyökkäilyjä sukupuolivähemmistöjä vastaan.

Kampanjansa aikana hän muun muassa julisti, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien edistäminen on "ideologia", joka on tuhoisampi kuin kommunismi. Asiasta kertoi kesäkuun puolivälin tienoilla muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun).

Trzaskowski puolestaan on antanut tukensa homojen oikeuksille ja sanonut olevansa avoin ajatukselle samaa sukupuolta olevien liitosta.

Kriitikoiden mukaan Trzakowskin puolue on heikko ja tehoton. Myös Trzakowskin saavutukset pormestarina ovat ristiriitaisia.

Lisää aiheesta:

Puola äänestää presidentistä koronapandemian lykkäämissä vaaleissa – Vaalit ovat testi konservatiivihallinnolle ja Puolan EU-suhteille

Trump: Presidentti Duda tekee "loistavaa työtä" – Osa Yhdysvaltain Saksan-joukoista voisi siirtyä Puolaan

Puolassa pelotellaan äänestäjiä homoilla ja juutalaisilla – professorin arvio johtavasta puolueesta: he ovat paniikissa

Lähteet: AFP, AP, Reuters