Kiinnostus lähiruokaan kasvoi kohisten koronan jälkimainingeissa – maaseudun tilamyyntikohteet houkuttelevat nyt matkailijoita

Maaseutu, lähiruoka ja ruokamatkailukohteet kiinnostavat nyt niin paikallisia asukkaita kuin maakuntiin saapuvia matkailijoita.

ruokamatkailu
Kiinnostus kotimaista lähiruokaa kohtaan on kasvanut
Kiinnostus kotimaista lähiruokaa kohtaan on kasvanut

Suomalaiset ovat kevään ja kauniin alkukesän aikana innostuneet lähimatkailusta ja lähiruuasta. Esimerkiksi Hämeen maatiloilla on vieraita riittänyt. Maailmalla ruokamuistot ovat matkailijoiden suosikkeja.

Kanta- ja Päijät-Hämeessä lähiruokatuottajien ja kuluttajien kohtaamista auttoi kesäksi julkaistu verkkosivusto Taste Of Häme (siirryt toiseen palveluun), jonka avulla on helppo suunnitella vaikka pyöräilykierros maaseudulla.

MTK Hämeen tiedottaja Karita Toivanen.
Taste of Häme -sivujen suosio on yllättänyt MTK Hämeen tiedottaja Karita Toivasen positiivisesti. Sivun seuraajamäärät ovat kasvaneet nopeasti, ja päivittäin tulee uusia seuraajia. Dani Branthin / Yle

Sivustolle on koottu noin 50 kohdetta, suoramyyntitiloista ravintoloihin ja pienpanimoihin asti. Suosio on yllättänyt sivuston ylläpitäjän.

– Kyllä on tosi suurta. Voi jopa sanoa, että se on yllättänyt meidät todella positiivisesti. Taste of Hämeen Facebook-sivut ovat kasvattaneet seuraaja määräänsä koko ajan, kertoo MTK Hämeen tiedottaja Karita Toivanen.

Toivasen mukaan suomalaiset kaipaavat selvästi tietoja lähiseudun maatilakohteista.

– Lähellä tuotettu ruoka todella kiinnostaa.

Ruokamatkailu houkuttelee turisteja

Maailmalla lähiruoka ja ruokamatkailu on ollut kasvava trend (siirryt toiseen palveluun)i jo muutaman vuoden ajan, niin myös Suomessa. Yhä useampi turisti odottaa reissultaan makumuistoja.

Booking.comin tutkimuksessa kolme neljäsosaa matkailijoista haluaa matkustaa seuraavalla matkallaan johonkin ruoastaan tai juomastaan tunnettuun matkakohteeseen. Eniten ruuan ja matkailun yhdistäminen tuntuu kiinnostavan nuoria, 18-34 -vuotiaita aikuisia.

Miten saada viidakkorumpu laulamaan ja oma tila erottumaan lukuisten muiden joukosta? Se voi olla vaikka härkäpapuvohvelit.

Lehmiä Hirvilammen luomun laitumella.
Dani Branthin / Yle

Näin kävi hämeenlinnalaiselle Tiirinkosken tehtaalle. Tilan kahvilaan tullaan nauttimaan tilan omista härkäpapujauhoista tehtyjä belgialaisia vohveleita lisukkeineen. Siitä se myös tunnetaan.

Tiirinkosken tilalla kasvatetaan alkuperäisrotuisia Ahvenanmaan saaristolampaita, Gotlannin turkislampaita sekä ylämaankarjaa. Vilja- ja härkäpaputuotteiden lisäksi tilalla myydään oman tilan lihatuotteita.

Koronaepidemia toi jo keväällä uusia asiakkaita ostamaan tilan tuotteita.

Tiirinkosken tehtaan Nina Toivonen.
Tiirinkosken tehtaalla ruokaa valmistetaan omista raaka-aineista. Yrittäjä Nina Toivonen esittelee Tiirinkosken oman tilan ylämaankarjan lihaa. Dani Branthin / Yle

– Tänä kesänä on tullut paljon tullut uusia vierailijoita. Sen huomaa siitä, kun asiakas kysyy, että missä teillä on vessat, kertoo tilan yrittäjä Nina Toivonen.

Samaa viestitään Lopen Läyliäisiltä Mikkolan Suoramyynnistä. Antti Mikkolan mukaan pahimpaan korona-aikaa asiakkaat kuikuilivat ikkunasta sisään onko ruuhkaa, uskaltaako myymälään mennä sisään.

Myynti on lisääntynyt, eikä tahti ole kesän myötä hiipunut.

Emolemiä saa kuvata

Myös ruuan alkuperä kiinnostaa. Ruokamatkailija haluaa nähdä, miten tuotantoeläimiä hoidetaan.

Noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä Hämeenlinnan keskustasta sijaitsee Hirvilammen luomu -niminen tila.

Susanna Valtonen Hirvilammen luomusta.
Hirvilammen luomun maanviljelijä Susanna Valtonen kertoo, että he haluavat tarjota tilallaan mahdollisuuden päästä ilmaiseksi tutustumaan maatalouteen ja naudanlihan tuotantoon sekä niihin asioihin, jotka ovat tärkeitä. Dani Branthin / Yle

Lihakarjatilaa pyörittävät Susanna Valtonen ja Otto Paakkala. Tilalla laiduntaa lähes 40 lehmää vasikoineen, hiehoineen ja sonneineen. Eläinten hyvinvointi ja luonnon monimuotoisuuden parantaminen ovat tilallisille tärkeitä.

Vaikka kauppaa ei tehdä turistien kanssa, ovat vetäjät halukkaita levittämään elävän maaseudun ilosanomaa vieralijoille.

Tänä kesänä Hirvilammen luomu -tilalla järjestetään viikoittain kaikille avoimia maatilavierailuita.

– Haluamme, että jokaiselle on mahdollisuus päästä ilmaiseksi tutustumaan maatalouteen ja naudanlihan tuotantoon sekä niihin arvoihin, jotka ovat meille tärkeitä, painottaa Susanna Valtonen.

Tilan ohittavalla tiellä voi nähdä paljon autoilijoita ihailemassa laiduntavia lehmiä. Selfietä saa ottaa.

Tästä kesästä odotetaan moni paikoin kaikkien aikojen kotimaanmatkailun menestystä..

Nähtäväksi jää, löytävätkö maakunnissa vierailevat turistit tuttujen suosikkikohteiden lisäksi myös pienemmät maaseutukohteet.

Lue lisää: Maran kysely: Koronakriisi romahdutti pahiten festareiden myynnin - myös kylpylät vakavassa ahdingossa