Toimittajalta: Paikallisvaalit nostivat Ranskan vihreät merkittäväksi poliittiseksi voimaksi – ja syventävät Macronin vaikeuksia

Ranskan vihreät nousivat paikallisvaalien voittajaksi, mutta presidentti Emmanuel Macronin LREM-puolueelle tulos oli suuri pettymys.

Ranska
Ranskan paikallisvaalien toinen kierros järjestettiin eilen sunnuntaina 28.6.
Ranskan paikallisvaalien toinen kierros järjestettiin eilen sunnuntaina 28.6.Juha Nurminen

”Vihreä aalto pyyhki yli Ranskan”, otsikoivat ranskalaislehdet paikallisvaalien tuloksen selvittyä myöhään sunnuntai-iltana. Vihreä EEVL-puolue teki historiallisen hyvän tuloksen ja sai hallintaansa useita isoja ranskalaiskaupunkeja kuten Lyonin, Strasbourgin ja Bordeaux’n.

Puolue vahvisti näin vuoden 2019 eurovaaleista alkaneen nousukiitonsa ja muuttui pienestä puolueesta merkittäväksi poliittiseksi voimaksi. Kyselytutkimusten mukaan ilmasto- ja ympäristöasiat ovat nousseet yhdeksi ranskalaisten merkittävimmäksi huolenaiheeksi.

Ympäristökysymysten tärkeys äänestäjille tulee varmasti näkymään myös muiden puolueiden painotuksissa ja presidentti Emmanuel Macronin loppukauden linjauksissa. Macronin tähtäimessä on jo vuoden 2022 presidentinvaalit.

Ympäristökysymykset saattavat nousta niiden kärkiteemaksi – ja vihreä puolue varteenotettavaksi kilpailijaksi.

Macronin LREM-puolueelle mahalasku

Presidentti Macronille paikallisvaalien tulos oli iso pettymys. Vuoden 2017 presidentinvaalien aikaan perustetulla LREM-puolueella ei ole juurikaan edustajia paikallistasolla, mihin presidentti toivoi muutosta.

Haaveet paikallisesta vaikutusvallasta kuitenkin jäivät toteutumatta, sillä keskustaliberaalin LREM-puolueen ehdokkaat jäivät kauas kärjestä lähes kaikissa isoissa ranskalaiskaupungeissa.

Ainoa voitto oli pääministeri Edouard Philippen valinta selvällä enemmistöllä satamakaupunki Le Havren pormestariksi.

Mitä vaalivoitto tietää Philippen pääministerin tehtäville, sitä ei vielä tiedetä. Philippe itse on halunnut jatkaa myös pääministerinä, mutta presidentti Macron suunnittelee laajaa ministerisalkkujen kierrätystä – ja harkinnassa on myös pääministerin vaihtaminen.

Mielipidemittausten mukaan Philippe on kuitenkin noussut selvästi Macronia suositummaksi poliitikoksi, mikä tekee presidentin päätöksestä vaikean.

Pariisilaisia äänestyspaikan edessä.
Pariisilaisia äänestyspaikan edessä.Juha Nurminen

Äärioikeisto valtaan Perpignaninissa

Perinteiset suuret puolueet eli sosialistit ja konservatiivit pärjäsivät selvästi Macronin joukkoja paremmin. Esimeriksi pääkaupungissa Pariisissa nykyinen sosialistipormestari Anne Hidalgo valittiin jatkokaudelle selvin lukemin.

Äärioikeistolainen Kansallinen liittouma sai puolestaan haltuunsa ensimmäisen ison kaupungin, eteläranskalaisen Perpignanin, jonka pormestariksi nousi Louis Aliot. Saavutus on symbolisesti merkittävä, mutta laajempaa menestystä Marine Le Penin puolue ei saavuttanut.

Juttua päivitetty 29.6. klo 9.02 Poistettu maininta Marseillen tuloksesta, sillä tilanne on vielä epäselvä.

Lue myös:

Vihreät menestyivät ympäri Ranskaa – suurin osa äänestäjistä jäi kotiin Ranskan koronavaaleissa

Mielenosoitukset täyttivät Ranskan – Macron puhutteli kansaa: ”Historiankirjoista ei poisteta yhtään nimeä eikä kaduilta yhtään patsasta”