Kajaanissa ammattikorkean valintakokeeseen jätti tulematta vajaa kolmannes valituista

KAMKin rehtori: kevään erikoisjärjestelyt verottivat osallistujamäärää.

pääsykokeet
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Kajaanin ammattikorkeakoulun korona-ajan valintakokeet sujuivat hyvin, mutta osallistujamäärä jäi alle valtakunnallisen osallistumisprosentin. Kajaaniin saapui viime viikolla vajaa 75 prosenttia sinne valituista hakijoista, kun valtakunnallisesti vain 15 prosenttia jätti osallistumatta kokeeseen.

Valintakoejärjestelyt muuttuivat kevään aikana koronaepidemian vuoksi ja hakijat eivät enää voineet itse vaikuttaa valintakoepaikkaan.

KAMKin rehtori Matti Sarén kertoo, että harvaan kulkevat julkiset liikennevälineet loivan oman haasteensa.

– Hakijat eivät halunneet matkustaa pitkää matkaa valintakokeeseen vaan jättivät mieluummin tulematta paikalle, Sarén sanoo.

Kokeen aikana oli huomioitu myös tartuntojen torjunta ja kaikille kokeeseen osallistuville tarjottiin käyttöön suu-nenäsuojaimet. Koronatilanteen vuoksi hakijat suorittivat valintakokeen pienemmissä ryhmissä. Valintakoetilat oli sijoiteltu useaan eri rakennuksiin, joihin sisäänkäynti järjestettiin eri ovilta.

Osa hakijoista sai opiskelupaikan todistusvalinnassa jo aikaisemmin keväällä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdottamasta 2 200 ammattikorkeakoulun lisäaloituspaikasta 90 kohdistui Kajaanin ammattikorkeakouluun. Opiskelijat näihin paikkoihin valitaan kevään yhteishausta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme (siirryt toiseen palveluun)

sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.