Mitä jokainen suomalainen tarvitsee nyt kesämökille? No kylpytynnyrin tietysti, kertovat rautakauppiaat: "Myyty jopa esittelytuotteet"

Moni käyttää nyt reissurahansa rakennustarvikeliikkeessä.

mökkeily
Uusia kylpytynnyreitä.
Muun muassa rakennustarvikeliike Stark Suomella kylpytynnyrit olivat toukokuussa nettikaupan myydyin tuote.Yle

Koronarajoitusten takia muun muassa uimahallit olivat suljettuina ja jopa taloyhtiöt laittoivat yhteiskäytössä olevia saunatilojaan tartuntojen välttämiseksi kiinni.

Yhdistettynä matkustusrajoituksiin tämä on ollut omiaan rohkaisemaan niin kesämökkien omistajia kuin omakotiasujia omien kylpymahdollisuuksien kohentamiseen.

Muun muassa rakennustarvikeliike Starkilla kylpytynnyrien myynti on kasvanut rajusti.

– Toukokuussa kylpytynnyrit olivat meillä nettikaupassa myydyin tuote, sanoo Stark Suomen liiketoimintajohtaja Seppo Hakanen.

Nettimyynti sopii hyvin kylpytynnyreille ja paljuille, sillä tuotteelle halutaan usein ostaa myös kotiinkuljetus.

Myös S-ryhmään kuuluvasta Kodin Terrasta vahvistetaan kylpytynnyrien käyvän kaupaksi vilkkasti.

– Toimitusajat ovat pidentyneet. Meiltä on myyty jopa esittelytuotteet, kertoo Hok-Elannon Kodin Terra Tuusulan johtaja Pasi Alanko.

Kylpytynnyreiden ja paljujen markkinajohtajan Kiramin toimitusjohtaja Mika Rantanen vahvistaa, että myynnin kasvu on ollut vahvaa.

Tuotteita menee sekä vientiin että kotimaahan niin hyvin, että yritys on palkannut lisää työtekijöitä.

– Normaalisti meillä on töissä kaksikymmentä henkilöä, nyt määrä on viisikymmentä, sanoo Rantanen.

Henkilökunnan määrän kasvattamisesta huolimatta tuotteiden toimitusajat ovat voimakkaan kysynnän myötä pidentyneet. Nyt tynnyriä saattaa joutua odottamaan 3–8 viikkoa.

Terasseja paljujen viereen ja muualle

Toinen keskeinen tuote monille rautakaupoille ja rakennustarvikeliikkeille on ollut kyllästetty puutavara.

Eri tavoilla lahosuojattuja lautoja ja lankkuja on ostettu terassitarpeiksi kesämökeille ja kotipihoille.

Sekä halvinta vajaakanttia että kalliimpiakin laatuja on myyty niin paljon kuin höyläämöiltä ja kyllästämöiltä on saatu.

Lautaa Suutarilan Starkin hyyllyssä.
Tällaista kyllästettyä lautaa tarvitaan terassilattian teossa noin 10 metriä neliömetrille. Toni Määttä / Yle

– Kyllähän tuo korona vaikuttaa. Myynti henkilöasiakkaille on lähes ennätyslukemissa. Selvästi näyttää siltä, että ulkomaanmatkailuun käytetty raha siirtyy nyt kodin ja kesämökin remontointiin, vahvistaa Hakanen.

Myös K-ryhmässä (siirryt toiseen palveluun)havainnot ovat samansuuntaisia: Terassitarvikkeiden sekä ulkoporeammeiden että paljujen suosio on kasvanut.

Komposiittilautaa Suutarilan Starkin hyllyssä.
Terassin rakentamiseen voi käyttää myös komposiittilautaa. Toni Määttä / Yle

Sen sijaan myynti rakennusalan ammattilaisille on ollut Hakasen mukaan tasaisempaa. Monen remontin aloittamispäätökset ovat saattaneet viivästyä, kun taloyhtiöt ovat koronatilanteen takia lykänneet yhtiökokoustensa pitoa.

Stark Suomi osakeyhtiön liiketoiminnanjohtaja Seppo Hakanen.
Myynti henkilöasiakkaille on lähes ennätyslukemissa, sanoo Stark Suomen liiketoimintajohtaja Seppo Hakanen. Toni Määttä / Yle

Kuluttajamyynnin hyvä kehitys on huomattu myös alan etujärjestössä.

Toiveena kotitalousvähennyksen korotus

– Ulkotilojen laittaminen on tänä keväänä ollut erityisessä huudossa, niin varmasti tulee näkymään myös mökkien laittamisessa, sanoo Rauta ja sisustus ry Rasin toimitusjohtaja Minna Liuksiala.

Myös kesämökkikaupan vilkastuminen on Liuksialan mukaan omiaan lisäämään rauta- ja sisustusliikkeiden myyntiä, sillä uudet omistajat usein haluavat muokata paikkaa itselleen sopivaksi.

Stark Suutarilan myymäläesimies Kirsi Vasara käyttää maalinsekoituskonetta.
Myös maalien myynti kuluttaja-asiakkaille on kevään aikana ollut vilkasta. Stark Suutarilan myymäläesimiehen Kirsi Vasaran mukaan suurin osa maaleista myydään sävytettyinä.Toni Määttä / Yle

Ammattilaismyynnin kasvattamiseksi etujärjestössä toivotaan, että nyt harkittaisiin vastikään pienennetyn kotitalousvähennyksen suurentamista.

Satsaus korjausrakentamiseen tätä kautta olisi paikallaan, sillä uudisrakentaminen on hiipumassa.

Tosin rautakauppaa kotitalousvähennys hyödyttäisi vain välillisesti, sillä vähennyksen on voinut saada vain työkustannuksista. Tarvikkeista vähennystä ei ole myönnetty.

Lue myös:

Katkera kiista kylpytynnyrin savuista päätökseen oikeudessa

Asiantuntija huolissaan paljujen riskeistä: Muista nämä neljä asiaa paljuillessasi

Näin hävität kylpytynnyriveden oikein