Joona-Hermanni Mäkisen kolumni: Viisi miljardia köyhää ei ole merkki edistyksestä

Perusteeton edistysusko ei auta selättämään ihmiskunnan suurimpia haasteita, kirjoittaa Joona-Hermanni Mäkinen. 

köyhyys
Joona-Hermanni Mäkinen
Laura Railamaa

Kun poliittinen ja taloudellinen eliitti kokoontui viime vuoden Davosin talousfoorumissa, maailman rikkaimpiin ihmisiin kuuluva Bill Gates jakoi Twitterissä “yhden lempikaavioistaan” (siirryt toiseen palveluun). Kuvan käyrässä äärimmäinen köyhyys romahtaa viimeisen kahden vuosisadan aikana. Gates on pitkään ollut etunenässä maalaamassa optimistista kuvaa planeetan tilasta ja tulevaisuudesta. Lukuisat (siirryt toiseen palveluun) julkisuuden (siirryt toiseen palveluun) hahmot ovat viime aikoina liittyneet joukkoon.

Omaa etua palveleva edistysusko on vaarallinen ideologia syvenevien globaalien kriisien maailmassa.

Köyhyysdebatti kuumeni, kun The Guardian julkaisi Lontoon yliopiston antropologin Jason Hickelin kovasanaisen vastauksen (siirryt toiseen palveluun). Hickel havainnollistaa, miten Gatesin hehkuttamalla graafilla on hyvin vähän tekemistä globaalin köyhyyden kanssa.

Gatesin rahoittaman Our World In Datan kaavio yltää parinsadan vuoden päähän, vaikka vertailukelpoista köyhyysdataa on kerätty vasta vuodesta 1981. Sitä vanhemmat luvut kertovat tosiasiassa karua tarinaa siitä, miten eurooppalaiset pakottivat väkivalloin kokonaisia mantereita siirtymään rahatalouteen.

Ennen eurooppalaisten valloituksia valtaosa maailman väestöstä ei tarvinnut rahaa lainkaan (siirryt toiseen palveluun). Vaihdanta oli pienimuotoista ja yhteiset luonnon antimet ja paikallinen ruoantuotanto riittivät useimpien perustarpeisiin.

Kolonialismi tuhosi tämän elämäntavan. Luonnonvarat siirrettiin väkisin siirtomaaherrojen omistukseen ja väestöjä ympäri maailmaa pakotettiin töihin heiltä anastetulle maalle. Kaivosten ja plantaasien orjuudessa ja palkkaorjuudessa luotiin pohja kapitalistisille työmarkkinoille ja rahankäyttö alkoi yleistyä.

Kärsimyksen määrää on vaikea edes hahmottaa. Pelkästään brittien siirtomaaherruus Intiassa (siirryt toiseen palveluun) ja Belgian hallinto Kongossa (siirryt toiseen palveluun) johtivat kymmenien miljoonien kuolemaan. Bill Gates onnistuu yhdellä kaaviolla esittämään tämän murhenäytelmän edistyksen aikakautena.

Viime vuosikymmenet ovat oma lukunsa. Köyhät maat ovat jo osa modernia maailmantaloutta ja köyhyydestä on luotettavampaa tilastotietoa.

Gatesin linjoilla olevat organisaatiot käyttävät Maailmanpankin äärimmäisen köyhyyden rajaa, joka on nykyisin hieman alle kaksi dollaria päivässä. Näin mitattuna köyhien määrä näyttäisi laskeneen merkittävästi. Onko tosiaan näin?

Asiantuntijoiden mukaan ei. Oxfordin yliopiston ekonomisti Lant Pritchett pitää kyseistä rajaa pienen hyvätuloisen eliitin mielivaltaisena kyhäelmänä (siirryt toiseen palveluun). Parinkin dollarin päivätuloilla kuolleisuus on korkeaa (siirryt toiseen palveluun) ja aliravitsemus yleistä (siirryt toiseen palveluun).

Kaikkein köyhimpien tulot ovat siis nousseet, mutta eivät tarpeeksi, jotta he nousisivat köyhyydestä. Tutkijat ovat ehdottaneet realistisen köyhyysrajan asettamista kymmenen dollarin paikkeille (siirryt toiseen palveluun) – joka on edelleen äärimmäisen matala tulotaso. Näin mitattuna köyhien määrä on kasvanut vuodesta 1981 miljardilla, yhteensä lähes 5 miljardiin (siirryt toiseen palveluun).

Ei ole vaikea ymmärtää, miksi tiedeyhteisön parjaama Maailmanpankin köyhyysraja on tietyissä piireissä niin suosittu. Vauraiden maiden johtajat, kansainväliset järjestöt ja superrikkaat voivat sen avulla toistella kertomusta nykyjärjestelmän tuottamasta vääjäämättömästä edistyksestä. Näin rikkaita avokätisesti suosiva ja ympäristöä tuhoava globaali talous oikeuttaa itsensä.

Gatesin säätiön rahoittaman Hans Roslingin menestyskirja Faktojen maailma perustuu samaan strategiaan (siirryt toiseen palveluun): poimitaan faktoja kuin kirsikoita ja annetaan maailmasta ruusuinen mutta vääristynyt kuva. Tällainen omaa etua palveleva edistysusko on vaarallinen ideologia syvenevien globaalien kriisien maailmassa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisimme kaikessa menossa huonompaan suuntaan. Rohkaisevaa kehitystä on tapahtunut puhtaan veden saannissa, terveydenhuollossa ja lukutaidossa. Tätä edistystä pitää vahvistaa ja siitä on otettava oppia.

Valtaosa maailmantalouden työvoimasta ja resursseista otetaan köyhistä maista (siirryt toiseen palveluun). Ne saavat kuitenkin vain murto-osan tuloista, ja kuilu rikkaiden ja köyhien maiden välillä kasvaa (siirryt toiseen palveluun).

Jotta köyhät maat pääsisivät kiinni itsenäiseen talouskehitykseen, tarvitaan velkojen anteeksiantoa ja oikeudenmukaisempaa kauppapolitiikkaa. Paikallisen ruokaturvan tukeminen ja naisten aseman parantaminen ovat ensisijaisen tärkeitä.

Aikoinaan sotien runtelemaa köyhää Suomea autettiin. Saimme Unicefin ruoka-apua ja velkahelpotuksia. Saimme mahdollisuuden nousta omille jaloillemme. Tuudittautuminen siihen uskoon, että muiden olot paranevat nykymaailmassa omalla painollaan ei ole vaihtoehto.

Heikoimmassa asemassa olevia on autettava – se on Suomen kaltaisen menestyvän maan moraalinen velvollisuus ja yksi lähihistoriamme tärkeimpiä opetuksia.

Joona-Hermanni Mäkinen

Kirjoittaja on Parecon Finlandin varapuheenjohtaja, tietokirjailija, opettaja ja kahden lapsen isä.

Kolumnista voi keskustella 21.7. klo 23.00 asti.