1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Keski-Suomi

Keski-Suomessa mansikat alkavat kypsyä – tunneleissa kasvatettujen marjojen kysyntä kasvaa jatkuvasti

Tänä kesänä keskisuomalainen mansikka on paikoin pientä ja satokausi voi jäädä lyhyeksi.

Kuva: Marjut Suomi / Yle

Avomaan mansikkakausi on Keski-Suomessa alkamassa.

Mansikan pääsatokausi alkaa maakunnassa tavanomaiseen aikaan eli heinäkuun alussa, kertoo Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton Keski-Suomen piirin sihteeri Marjo Marttinen.

Marttisen mukaan viime viikon kuumuus antoi mansikalle kehitysspurtin, mutta pitkien superhelteiden aikana mansikka kypsyy poiminnan kannalta liiankin nopeasti.

Hellekesän mansikat ovat yleensä tavallista pienempiä ja satokausi jää lyhyeksi.

Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Sampo Keskinen arvioi, ettei kuluvasta kesästä tule mansikan suhteen huippukesää.

– Mansikka kukki nopeasti ja se enteilee yleensä myös lyhyttä sesonkia. Marjakoko ainakin Polka-lajikkeella on jäämässä pieneksi, kuvailee Keskinen.

Muun muassa Kannonkoskella Naurisahon tilalla mansikkanäkymät ovat tässä vaiheessa vielä hyvät.

– Meillä on mansikkaa tunneleissa ja avomaalla. Avomaalta säilöntäkausi alkaa loppuviikosta tai ensi viikolla ja tunneleistahan on tullut marjaa jo juhannuksena ja se jatkuu syksylle. Ihan hyvin on mansikkaa tulossa, ehkä vähän pienikokoista, luonnehtii marjanviljelijä Meri-Tuulia Mäkelä.

Heinäkuun ensimmäiset viikot ovat Keski-Suomessa avomaan mansikan kiivainta sesonkia.

Keski-Suomessakin on jo jonkin verran mansikan tunnelikasvatusta ja niissä viljeltyjen marjojen kysyntä kasvaa koko ajan.

– Tunnelista saadaan parempilaatuista marjaa. Kuluttajat haluavat koko kauden ostaa hyvännäköisiä ja hyvänmakuisia marjoja. Tunneli on keino varmistaa sato. Avomaalla sateet, tuulet ja tuiskut tulee haittamaan viljelyä ja tunnelissa on katto päällä ja kastelu tuo vettä, niin se on paljon hallitumpaa, sanoo Keskinen.

Poimijoita mansikkatiloille on tänä kesänä saatu kohtalaisesti. Esimerkiksi Keskisen omalla tilalla Kuhmoisissa on käsipareja riittävästi.

– Maaliskuulla kun aloitettiin, niin ensimmäiset työntekijät ehti tulla koronarajoitteiden alta pois ja sen jälkeen on riittävästi avattu kiintiöitä. Meillä kaikki työntekijät, joita haluttiin pääsee tulemaan, kertoo Keskinen.