Kuuden ihmisen loukkaantumiseen johtaneesta kolarista Oulun Ruskoseläntiellä kaivataan silminnäkijähavaintoja

Kaksi henkilöautoa kolaroivat sunnuntaina aamuyöllä. Poliisia kiinnostaa mahdolliset videotallenteet tapahtuneesta.

liikenneonnettomuudet
Poliisiauto
Poliisi kaipaa havaintoja kahden auton kolarista Oulussa. Kuvituskuva. Philip Stenkula / Yle

Poliisi kaipaa yleisön havaintoja sunnuntaina aamuyöllä Oulun Ruskonseläntiellä tapahtuneesta kahden henkilöauton kolarista.

Onnettomuudessa kuusi henkilöä joutui sairaalaan eriasteisten vammojen takia.

Kiimingin suuntaan ajanut kuljettaja ajoi suoraan ja Oulun suuntaan ajanut kuljettaja oli yllättäen kääntänyt autonsa Kiimingin suuntaan ajaneen auton eteen niin, että autot törmäsivät.

Erityisesti poliisia kiinnostaa mahdolliset videotallenteet tapahtuneesta.

Onnettomuudessa oli useita osallisia ja paljon silminnäkijöitä. Poliisi ei tässä vaiheessa kerro tarkkoja tapahtumatietoja, ettei tiedottamisella vaikuteta osallisten kertomuksiin.

Yhteyttä voi ottaa vihjepuhelinnumeroon 0295 416 194 tai sähköpostilla vihjeet.oulu@poliisi.fi (siirryt toiseen palveluun)

Liikenneonnettomuuden ohella poliisi selvittää sitä, onko kyseessä ollut järjestetyn yleisötilaisuuden kaltainen tapahtuma. Jos näin on ollut, tilaisuuden koolle kutsuja olisi ollut velvollinen huolehtimaan tilaisuuden turvallisuudesta sekä tekemään tapahtumasta etukäteen ilmoituksen poliisille.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)