Kohta sataa ja lujaa – paikoin taivaalta tulee koko kesäkuun normaali sademäärä yhdessä päivässä

Pahimmat sateet osuvat Itä-Suomeen ja Pohjois-Lappiin, tuntureilla voi tulla lunta.

Rankkasade
Vesisadetta taivaalla putoamassa tummasta pilvestä.
Vettä voi tulla 50–70 millimetriä kertarykäisyllä. Arkistokuva toukokuulta.Jarkko Riikonen / Yle

Ensin häipyi helle ja nyt tulevat sateet.

Kohtalainen sadealue on jo tavoittanut länsirannikon ja sadesää etenee sieltä itään tiistain ja keskiviikon aikana. Torstainakin ripsii vielä paikoin ihan kunnolla, mutta silloin sateet ovat jo paikallisia kuuroja.

Sateet näyttäytyvät aluksi maltillisina, mutta äityvät huomisen tiistain aikana hurjiksi. Ylen meteorologin Anniina Valtosen mukaan Itä-Suomessa ja Pohjois-Lapissa voi sataa yhden päivän aikana saman verran kuin tavallisesti koko kesäkuun aikana.

Seuraavat päivät ovat erittäin sateisia.
Seuraavat päivät ovat erittäin sateisia.Yle sää/Anniina Valtonen

Se tarkoittaa sitä, että laajalle alueelle Loviisa–Kajaani -välille tulee todella runsaita sateita. Vettä voi tulla 50–70 millimetriä kertarykäisyllä. Keskiviikkona siellä sataa vielä alueittain 20–50 mm.

Se on paljon, sillä esimerkiksi Kuopion alueella vuosien 1981–2010 kesäkuun sademäärän keskiarvo (siirryt toiseen palveluun) on 66 mm.

Lapissa vettä tulee tiistaina 50 mm, keskiviikkona 30 mm ja torstaina vielä paikoin 5–10 mm. Ynnäämällä kolmessa päivä lotisee pahimmillaan 90 mm vettä. Se on puoli vaaksaa ja kastelee varmasti.

Ilmatieteen laitoksen Twitter-viestissä sateita kuvaava väriskaala on raju.

Ilmatieteen laitos antaakin rankkasateista varoituksia (siirryt toiseen palveluun) laajoille alueille.

– Matalapaineen keskuksen reitillä sademäärä kohoaa suureksi, sadetta voi kertyä kapealle vyöhykkeelle paikoin yli 50 millimetriä, mikä vastaa tyypillistä kesäkuun sademäärää. Rankkasade voi niin ikään aiheuttaa vahinkoja. Todennäköisimmin rankin sade osuu Uudenmaan ja Kymenlaakson rajalta kohti Pohjois-Savoa ulottuvalle vyöhykkeelle, Ilmatieteen laitos varoittaa tiedotteessaan.

Sateet kasautuvat itään

Tulevat sateet voivat Ylen Valtosen mukaan todella aiheuttaa suuria ongelmia erityisesti Itä-Suomessa. Kun katsoo sademääräkarttaa koko kesäkuulta, havaitaan, että esimerkiksi Suomenselällä ja Pohjanmaalla laajasti ottaen koko kuussa on satanut vain alle 10 mm. Kesäkuu on kulunut helteissä.

Mutta Kaakkois-Suomessa Kouvola–Imatra-akselilla vettä on tullut aivan kesäkuun loppupuolella jo 200 mm. Nyt sinne on siis luvassa lisää sateita.

Nopeasti tulevat sateet ja kuiva maa ovat huono yhdistelmä, sillä maa ei ehdi imeä kaikkea sadetta, ja luvassa voi olla tulvimista turuilla ja toreilla – ja kellareissa.

Lunta tuntureille

– Eikä tässä vielä kaikki! Pohjois-Lapissa tuntureille voi sataa lunta, Valtonen sanoo.

Pohjois-Lapissa lämpötilat vaihtelevat suuresti. Aivan pohjoisessa voi olla alle viisi astetta lämmintä, kun vaikkapa Kittilässa lukemat ovat samaan aikaan parissakymmenessä.

Kun lämpötila on noinkin alhainen ja luvassa on sateita, sateet saattavat tuntureiden korkeuksissa tulla myös lumena.

Lue myös:

Ensi viikon sää on kuin paluu arkeen – Suomen yllä pyörivät matalapaineet tuovat mukanaan sateita, ukkosia sekä tavanomaisia kesälämpötiloja