Edellisestä varmistetusta koronavirustartunnasta pian neljä viikkoa Pohjois-Savossa

Koko maassa ei ole tehohoidossa tällä hetkellä ketään koronaviruksen takia.

Pohjois-Savo
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Koronatilanne on rauhoittunut. Edellinen laboratoriokokein varmistettu koronatartunta todettiin Pohjois-Savossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan 3. kesäkuuta eli lähes neljä viikkoa sitten.

Kuopion yliopistollisen sairaalan infektiolääkäri Arja Aalto kertoo, että testausta tehdään aktiivisesti, vaikka tilanne on rauhoittunut. Jos uusia koronatapauksia ilmenee, pyritään edelleen jäljittämään kontaktit ja tarvittaessa laitetaan heitä karanteeniin.

– Tilanne on rauhallinen, mutta vielä emme tiedä, mitä syksyllä tapahtuu, pohtii Aalto. Hän arvioi, että kesän kotimaanmatkailu ei lisää tautitapauksia.

Sen sijaan ulkomaan matkailun vaikutus koronatilanteeseen jää nähtäväksi. Eri puolilla maailmaa koronavirustilanne on jopa pahentunut.

Maailman terveysjärjestö WHO muistuttaa, että koronaviruspandemia jatkuu vielä pitkään. Virus on levinnyt nyt jo puoli vuotta, mutta WHO varoittaa pahimman olevan vielä edessä.

Korjaus 30.6.2020 klo 8:43: Tekstissä oli alunperin aikamääre lähes kolme viikkoa sitten. Tarkennettu aikamääre lähes neljään viikkoon.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus