Vapaaehtoinen muovin keräys on yleistynyt – moni on tilannut oman muovinkeräysastian

Porilaisen jätehuoltoyhtiön mukaan kiinnostus muovin kierrätykseen on kasvanut erittäin nopeasti.

muovin kierrätys
Muovijäteasti taloyhtiön roskakatoksessa
Muovijätteelle on tilattu omia jäteastioita myös yhden perheen pihoihin.Pyry Sarkiola / Yle

Vapaaehtoinen muovin keräys on yleistynyt.

Esimerkiksi Porin seudulla on jo satamäärin kotitalouksia, jotka ovat tilanneet itselleen vapaaehtoisen muovinkeräyspalvelun. Muovia kerätään sekä yksittäisiltä omakotitaloasukkailta että kimppaan menneiltä talouksilta.

Kiinnostus muovin vapaaehtoiseen keräämiseen on jopa kovempaa kuin aikanaan paperin tai biojätteen vapaaehtoinen kerääminen, kertoo Veikko Lehti Oy:n hallituksen puheenjohtaja Juuso Lehti.

– Kiinnostuksen kasvu on ollut erittäin ripeää, Lehti sanoo.

Lehden mukaan kiinnostuksen kasvua selittää se, että jokaisen roskapussin sisällöstä suuri osa on muovipakkauksia.

– Kuluttajan on hyvin helppo hahmottaa, että iso määrä kotona syntyvästä jätteestä on helppo kierrättää, Juuso Lehti sanoo.