Perunanviljelijä kaipaa kunnon sateita

Liian kuiva sää lisää rupisten perunoiden todennäköisyyttä.

peruna
Perunapeltoa.
Ritva Karhula / Yle

Ruokapöytään saadaan keskipohjalaista avomaalla kasvanutta varhaisperunaa aikaisintaan heinäkuun puolenvälin jälkeen. Harson alta perunaa on saatu kauppoihin jo jonkin verran, mutta pääsato kasvaa kuitenkin avomaalla.

Alkukaudesta vettä riitti sopivasti, mutta kesäkuussa sää on ollut perunalle hiukan liian kuuma ja kuiva, kertoo lohtajalainen perunanviljelijä Tuomas Pietilä. Jos kuivuus jatkuu myös tästä eteenpäin, perunan kasvustot kärsivät.

Osa viljelijöistä on jo turvautunut kasteluun. Kaikki sitä eivät voi tehdä, koska luonnonvesi on liian kaukana tai pelloille ei ole asennettu kastelujärjestelmiä.

Liika kuivuus pienentää satoa ja tuo rupia. Peruna tarvitsisi nyt useita päiviä kestävää reipasta sadetta.