Porvoonväylällä henkilöauton ja rekan onnettomuus katkaisi liikenteen useiksi tunneiksi

Poliisin mukaan turmasta aiheutui henkilövahinkoja. Vahinkojen vakavuudesta ei kerrottu tarkempaa tietoa.

onnettomuudet
Läheltä
Yle

Porvoonväylällä Uudellamaalla tapahtui tiistaina henkilöauton ja raskaan ajoneuvon liikenneonnettomuus, jonka vuoksi liikenne oli useita tunteja poikki Hyvinkään paikkeilla. Poliisin mukaan turmasta aiheutui henkilövahinkoja. Vahinkojen vakavuudesta ei kerrottu tarkempaa tietoa.

Onnettomuus tapahtui iltapäivällä puoli viiden jälkeen. Komisario Harri Vihola Itä-Uudenmaan poliisista kertoi STT:lle, että onnettomuus tapahtui valtatie 25:llä Hyvinkäältä hieman Mäntsälän suuntaan suhteellisen suoralla tieosuudella. Viholan mukaan Porvoonväylä oli tiistaina kokonaisuudessaan poikki välillä Sillankorvankatu–Ahdenkalliontie.

Helsingin tieliikennekeskukselta kerrottiin ennen puolta kymmentä illalla, ettei tien avaamisesta ollut tullut tietoa.

Juttua päivitetty klo 21.50 kauttaaltaan STT:n uusilla tiedoilla.