Yli 50 ihmisen joukko ahkeroi jälkisammutustöissä Muhoksen metsäpalopaikalla – palopesäkkeitä sammutetaan vielä päivien ajan

Rajatulla 250 hehtaarin alueella on vielä palopesäkkeitä, jotka savuavat. Paloalueelle on rakennettu uusia vesilinjoja ja reittejä.

maastopalot
Muhoksen metsäpalo 30.6.2020.
Muhoksen harvinaisen laajan maastopalon jälkisammutustyöt jatkuvat. Kuva on tiistailta 30.6.2020.Timo Nykyri / Yle

Muhoksen harvinaisen laajaa maastopalon jälkisammutustöissä on edelleen reilu 50 ihmisen joukko pelastuslaitokselta ja puolustusvoimista. Vesisateilla on ollut selvä vaikutus maanantaina syttyneen palon sammutuksen etenemiseen.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen mukaan sammutusryhmä pienenee keskiviikkona puolella, 30 henkilöön. Lisäksi jälkisammutukseen osallistuu henkilöitä Puolustusvoimista ja yksityisiä urakoitsijoita.

– Puolustusvoimien virka-apu, 25 henkilöä, jää meille sinne avuksi vielä huomiseen saakka, Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen palopäällikkö Petri Hintikka sanoo.

Turveperäisen maaston kyteviä palopesäkkeitä sammutetaan vielä useiden päivien ajan. Hankala maasto on vaikeuttanut sammutustöitä alusta saakka.

–Sinne on nyt rakennettu uusia vesilinjoja ja reittejä, että siellä pystytään tuota käsityösammuttamista paloalueen sisällä suorittamaan, Hintikka kertoo.

Hintikan mukaan pelastuslaitoksen mukana on metsäasiantuntija, jonka avulla syttymissyytä selvitetään.

Päivystävä palomestari Ville Määttä Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta kertoi jo keskiviikkoaamuna, että rajatuksi saadun paloalueen jälkisammutustyöt jatkuvat pienemmillä yksiköillä, kuten mönkijöillä.

Maanantain ja tiistain aikana paikalla on ollut pelastuslaitoksen henkilöstöä Oulu–Koillismaan lisäksi Jokilaaksoilta, Kainuusta ja Lapista sekä Puolustusvoimien virka-apuosastoa. Puolustusvoimilta ja Rajavartiolaitokselta on ollut myös helikoptereita avustamassa.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä saatu sade sekä helpotti että vaikeutti sammutustöitä.

– Käyttämämme tienpohjat pehmenivät täysin. Käytännössä olemme viime yönä tarkkailleet rajoja ja lisäksi huoltaneet tienpohjia, että pääsemme liikkumaan alueella, Ville Määttä sanoo.

Harvinaisen suuri palo

Muhoksen 250 hehtaarin palo on harvinaisen suuri, eikä näin suuria paloja ole läheskään joka vuosi Suomessa.

Palosta on muodostunut voimasta savua, jonka hajua oli ainakin maanantaina ja tiistaina havaittavissa muun muassa Oulussa yli 30 kilometrin päässä palopaikalta.

Ville Määtän mukaan savunmuodostus vähenee kuitenkin koko ajan. Maanantai-iltapäivänä Muhoksen taajaman eteläpuolella syttyneen maastopalon sammutuksen on arvioitu kestävän vielä jopa useita päiviä. Palon syttymissyytä ei vielä tällä hetkellä tiedetä.

Juttua muokattu 1.7.2020 kello 16.32: Sisältöä päivitetty kauttaaltaan.

Lue myös: Savu haisee Oulussa saakka, vaikka Muhoksen valtava metsäpalo on miltei sammutettu – tältä paloalueella näyttää nyt