Joutsa ollut viimeisen vuorokauden aikana Suomen sateisin paikka – vastaavanlaiset rankkasateet yleistyvät ilmastonmuutoksen myötä

Päivö-myrskyn tuhot eivät yltäneet Keski-Suomeen, mutta vettä satoi paikoittain runsaasti.

Rankkasade
Vettä sataa aaltoilevaan järvenpintaan.
Vettä on tullut Joutsan seudulla kahden vuorokauden aikana puolentoista kuukauden edestä. Kuvituskuva.Kaisa Siren / AOP

Joutsa on ollut viimeisen vuorokauden aikana Suomen sateisin paikka.

Vettä tuli vuorokauden aikana 72,4 millimetriä, kun koko kesäkuun aikana vettä tulee karkeasti arvioiden 60 millimetriä. Kahden vuorokauden sademääriä tarkastellessa, vettä on tullut Joutsassa 87,7 millimetriä. Sademäärä oli harvinaisen kova, ilmatieteen laitos arvioi.

Rankimmat sateet saatiin kapealla kaistaleella Porvoosta Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen itäosien kautta Pohjois-Savoon. Sadetta on tullut tällä alueella paikoittain laajalti yli 50 millimeriä.

Päivö-myrskyn tuhot eivät yltäneet Keski-Suomeen, mutta vettä tuli paikoittain hyvin runsaasti.

Vastaavanlaiset rankkasateet yleistyvät ilmastonmuutoksen myötä. Ilmakehän sitoma kosteus kasvaa lämpötilan mukana, joten rankkasateet ovat sitä voimakkaampia mitä enemmän lämpö kohoaa.