Moni muistaa liftausreissujen jännityksen – Terhi Havisalmi nosti peukalonsa pystyyn jo 14-vuotiaana, mutta lastensa hän ei antaisi liftata

Liftarit ovat intoutuneet tänä keväänä ja kesänä muistelemaan reissujaan valtakunnallisessa keräyksessä ja somessa.

liftaus
Selin oleva tyttö liftaa kadun reunassa.
Koska viimeksi näit liftarin? Otitko kyytiin? Liftaisitko itse vielä?Kati Latva-Teikari / Yle

Liftaaminen on saanut jo yli sata suomalaista kirjoittamaan omista kokemuksistaan huhtikuussa 2020 alkaneeseen Suomen Kirjallisuuden Seuran keräykseen.

Liftaamisesta voi keskustella myös tämän artikkelin lopussa.

Hän sanoi menevänsä vessaan mutta seisoikin yhtäkkiä paljastelemassa vieressäni olevan sivuikkunan takana!

Terhi Havisalmi

Peukalokyytien sävyttämää nuoruutta on muisteltu haikeana myös sosiaalisessa mediassa. Yksi fiilistelijöistä on Terhi Havisalmi, joka teki viimeisen liftireissunsa vuonna 2000.

Hänellä oli silloin jo kaksi lasta, mutta nostalgiannälkä ajoi kokemaan vielä kerran peukalokyytien kutkuttavaa jännitystä.

Ystävä innostui mukaan ja naiset liftasivat Kotkasta Joensuuhuun. Moni kuski pyyhälsi ohi suomatta katsettakaan tienposkessa peukuttaville.

Perille päästiin, mutta vuodet olivat tehneet tehtävänsä.

Havisalmi tajusi vieraassa autossa istuessaan olevansa lliian tietoinen mahdollisista vaaroista. Kupliva jännitys oli muuttunut ahdistavaksi varuillaanoloksi.

– En todellakaan antaisi lapsieni lliftata, sanoo nainen, joka kiersi Suomea peukalokyytiläisenä ristiin rastiin 14-vuotiaasta asti.

Vanhemmille ei kerrottu liftaamisista

Nuorena ei pelottanut.

Kotkalaistyttö liftasi usein pohjalaismaakuntiin. Esimerkiksi Kauhajoen Nummirock oli festari, johon oli kesäisin päästävä. Reilun 450 kilometrin matkalla sai nostaa ahkerasti peukaloa pystyyn.

– Pohjalaiset hevosmiehet ottivat kyytiin ja olivat kovapuheisia. He uhkasivat, etteivät laske kyydistä pois, vaan vievät emännikseen. Se oli huumoria, eikä hermostuttanut yhtään, nainen nauraa.

Koskaan ei myöskään pelottanut nousta rekkamiesten kyytiin. Havisalmen mukaan rahtarit olivat mukavia ja kovia juttelemaan.

– Rekassa oli nimi kyljessä, joten liftarit tiesivät, missä kyydissä olivat. Myös se varmasti toi luotettavuutta, kommentoi kokkolalainen rekka-auton kuljettaja Kari Markkanen Havisalmen muistoja.

Kun Markkanen aloitti rekan ratissa 1979, liftareita riitti jokaisen valtatien varteen. Silloin oli myös vielä aikaa pysähtyä poimimaan peukalokyytiläinen matkaan.

– Esimerkiksi yön selkään ei viitsinyt jättää ihmisiä seisomaan, ja tulihan siinä monta tarinaa ajaessa kuultua, hän kertoo.

Moni myös odotteli huoltamoiden baareissa ja kysyi kyytiä, kun rahtarit istahtivat kahville. Liftareita riitti Markkasen mukaan 90-luvulle saakka. 2000 luvulle käännyttäessä heitä oli enää kourallinen.

Nuori Terhi Havisalo istuu ruohikolla festareilla ja näyttää valokuvaajalle kieltä.
Nuori Terhi tiesi, että Kotkassa joutui usein odottamaan tunteja, että joku huoli kyytiin. Tampereen pohjoispuolella autoon pääsy oli helppoa. Varsinkin pohjalaismaakunnissa joku pysähtyi aina.Terhi Havisalon albumi.

Terhi Havisalmen liftausinnostusta ei hillinnyt edes ikuisesti mieleen jäänyt kuski, joka otti hänet ja ystävänsä takapenkilleen Porvoossa. Mies kysyi tyttöjen määränpään ja hetken Mäntsälän tietä ajettuaan pysähtyi levähdysalueelle.

– Hän sanoi menevänsä vessaan mutta seisoikin yhtäkkiä paljastelemassa vieressäni olevan sivuikkunan takana!

Tytöt juoksivat kiljuen autosta tielle.

– Mies otti auton alleen ja kääntyi takaisin valot pimeänä sinne, mistä oli tullutkin.

Paikalle osunut iäkkäämpi kuljettaja päivitteli hysteerisille tytöille, kuinka onnekkaita he olivat, että hän sattui tulemaan.

– Mies kertoi, että vuotta aikaisemmin paikalla oli raiskattu ja murhattu tyttö. Emme me kyllä häntä uskoneet, Havisalmi muistelee.

Itsensäpaljastaja kuitenkin havahdutti ensimmäisen kerran ajattelemaan, ettei koskaan voinut tietää, mitä tapahtuisi. Silti hän uskalsi edelleen mennä tuntemattomien kyytiin.

Vanhemmille liftaamisesta ei hiiskuttu sanaakaan, koska pelkona oli, että leikki loppuisi siihen paikkaan.

Hyppää kyytiin -keräys kiinnostaa

Suomen Kirjallisuuden Seuralla on käynnissä Hyppää kyytiin! (siirryt toiseen palveluun) -muistitietokeruu liftaamisesta. 1.4..2020 alkanut keräys on saanut heinäkuun alussa jo 115 vastausta.

– Se on todella hyvin, koska normaalisti ei välttämättä tule koko keruun aikana näin paljon, iloitsee keräysaiheen ideoinut arkistotutkija Marja-Leena Jalava.

Liftauta myös itse harrastaneella tutkijalla oli jo etukäteen tunne, että keräys tuottaisi monia muistoja ja hyvin jäsenneltyjä tarinoita.

Liftausmuistoja kerätään syyskuun 2020 loppuun saakka.

Ahkerimmin tähän mennessä ovat vastanneet 40–60-luvuilla syntyneet eli he, jotka elivät nuoruudessaan liftaamisen kulta-aikaa.

Hymyilevä Terhi Havisalo.
– Jos kuljettaja oli kännissä, kysyimme, mihin hän oli matkalla, ja pahoittelimme, että emme sitten tulekaan, kun meidän reittimme kääntyy aivan kohta, kertoo Terhi Havisalmi.Terhi Havisalo

Jalava toivoo kokemuskertomuksia myös viime vuosikymmenten peukalokyytiläisiltä ja nykypäivän harvoilta liftaajilta.

– Voisin itsekin vielä kokeilla, mutta nykyän matkustaminen on niin edullista. Sitä on myös tullut jo niin mukavuudenhaluiseksi, Marja-Leena Jalava miettii.

Ihmisten pyyteetön ystävällisyys

Terhi Havisalmen reissut osuivat 1990-luvun alkupuolelle. Silloin vielä otettiin helposti kyytiin, vaikkei liftaajia ollutkaan enää tienvarret täynnä.

– En koskaan mennyt yksin. Meitä oli vähintään kaksi, välillä kolmekin ja kyytiin päästiin aina.

Moni yksin ajava kaipasi juttuseuraa. Oli myös heitä, jotka määränpään kysymisen jälkeen eivät enää pukahtaneet sanaakaan.

Kesälomareissulla olevat pariskunnat poimivat liftareita kyytiin matkailuautoihinsa. Havisalmi muistaa kerran ahtautuneensa ystäviensä kanssa pakettiautoon, jossa oli jo vanhemmat ja heidän kuusi lastaan.

Hänellä on monta mieltä lämmittävää muistoa ihmisten pyyteettömästä ystävällisyydestä.

Eräänä juhannusaattona Kauhajoen Nummirocissa yksi heistä sairastui illalla angiinaan. Tytöt päättivät lähteä yötä vasten kotiin.

Pitkän odottelun jälkeen autioon Kauhajoen keskustaan osui Helsinkiin matkalla ollut mies. Hän otti nuoret kyytiinsä ja suostui vielä muuttamaan matkareittinsä Lahden kautta, että tyttöjen olisi helpompi päästä Kotkaan.

Rekkaryöstöt herättivät itsesuojeluvaiston

Monella reissulla kuski tarjosi huoltamopysähdyksellä leivät ja kahvit myös peukalokyytiläisille.

– Kai meitä pidettiin niin niin köyhinä, ja eihän sitä rahaa todella ollutkaan. Ja jos oli, ei sitä matkalippuihin tuhlattu. Siksi liftasimme, Havisalmi nauraa.

Vaikka omat muistot ovat valtaosaltaan hyviä, nykyään neljän lapsen äiti ei kannusta ketään nuorta liftaamaan. Hän ei myöskään ottaisi liftaria kyytiin.

Pitkään rekkaa ajanut Kari Markkanen on samoilla linjoilla. Ulkomailla tapahtuneet rekkojen ryöstöt ovat hänen mukaansa saaneet kuljettajien itsesuojeluvaiston heräämään myös Suomessa. Vuosien varrella on poliisikin varoitellut tavarankuljetuksiin kohdistuvista ryöstöistä.

– Yksi liftaa, ja kun pysähdyt, piilosta syöksyy iso porukka. Voisihan tällaista tapahtua myös meillä.

Terhi Havisalmea surettaa maailman muuttuminen omista teiniajoista.

– Kyllähän sitä toivoisi, että myös omat nuoret saisivat hauskan ja jännittävän nuoruuden ilman riskejä.