Maakuntaliitot huolissaan turkisalan selviytymisestä koronakriisistä

Monet turkistarhat ovat maksuvaikeuksissa koronakevään jälkeen, pohjalaismaakuntien liitot huomauttavat.

turkisteollisuus
Sinikettuja
Mari Latva-Karjanmaa / Yle

Neljän pohjalaismaakunnan liitot ovat huolissaan turkisalan selviytymisestä koronakriisistä. Turkishuutokauppaa ei ole pystytty järjestämään normaalisti, ja monet tarhat ovat maksuvaikeuksissa.

Turkiselinkeinolle aiheutuneet menetykset koronakeväältä ovat arvioiden mukaan ainakin 80 miljoonaa euroa. Valtion tuet eivät ole toistaiseksi yltäneet niihin.

Turkistuotanto on merkittävä elinkeino pohjalaismaakunnissa. Tilat ovat pääosin perheyrityksiä. Suomessa on yhteensä noin 700 turkistilaa.

Turkistarhojen tuotanto myydään lähes kokonaan ulkomaille ja viennin arvo vuonna 2019 oli yli 300 miljoonaa euroa. Maakuntajohtajat huomauttavat, että kaikkiaan turkisala työllistää tuhansia suomalaisia.

Kannanotossa ovat mukana Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliitot.