Vuosikymmeniä vanha ennätys rikkoutumassa? – Keski-Pohjanmaalla tulossa ehkä kaikkien aikojen vauvavuosi

Syntyvyys kääntyi pitkästä aikaa nousuun koko maassa alkuvuodesta.

vauvat
Äiti pitelee vastasyntyneen lapsen jalkoja
Keskussairaalassa päivänvalon on nähnyt alkuvuonna jo 915 vauvaa.Antti Kolppo / Yle

Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa Kokkolassa on syntynyt tammi-kesäkuussa 915 vauvaa. Se on 112 vauvaa enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Kasvua on 14 prosenttia vuodesta, joka oli jo sairaalan historian toiseksi paras.

Kokkolassa syntyy lapsia lähes ennätystahtiin – viime vuoden vauvasaldo oli historian toiseksi paras keskussairaalassa

– Nyt näyttää vielä paremmalta kuin viime vuonna samaan aikaan.

Jos kehitys jatkuu samanlaisena, keskussairaalan kaikkien aikojen ennätys voi rikkoutua. Ennätys on 70-luvulta, jolloin huippuvuonna syntyi runsaat 1 750 vauvaa.

– Meillä voisi tänä vuonna syntyä jopa yli 1 800 vauvaa, joka olisi sairaalan ennätys. Mutta tilanne vaihtelee tietysti kuukaudesta toiseen, sanoo ylilääkäri Charlotta Frostdahl.

Vuosi sitten arvioitiin, että vauvojen määrä tasaantuisi 1 600–1 700:ään, kun synnyttäjät lakkautetuilta osastoilta Pietarsaaresta ja Oulaskankaalta olisivat siirtyneet Kokkolaan. Kasvu kuitenkin jatkuu. Osaselittäjä lienee se, että kasvua on kirjattu koko maassa (siirryt toiseen palveluun) pitkästä aikaa.

– Suomessa on tänä vuonna ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen tapahtunut nousu synnytysten määrässä. Uskon, että sekin näkyy myös meillä.

Keskussairaala oli jo viime vuonna maan kärkisijoilla synnytysten määrässä mitattuna.

Kokkola harppasi synnytyksissä keskussairaaloiden kakkoseksi – synnytysten määrässä huima nousu, kun muualla vauvojen määrä vain laskee

Sen sijaan on Frostdahlin mukaan vaikea arvioida, ovatko hyvät kokemukset synnyttämisestä Kokkolassa ja niiden jakaminen saaneet Oulaskankaan entisiä asiakkaita valitsemaan yhä useammin Kokkolan Oulun sijasta.

Kasvu on viime vuosina karttunut nimenomaan Pietarsaaren ja Oulaskankaan synnytysosastojen lakkauttamisesta. Keskipohjalaissynnyttäjien määrä on vähentynyt jopa kolmanneksen kymmenessä vuodessa.