Korona-arkea eletään Yhdysvalloissa kahdessa tyystin eri todellisuudessa

Arkea maailmalta: Washingtonin-kotimme on koronajakolinjalla, jossa toiset naapurit suojautuvat, toiset viisveisaavat, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Paula Vilén

koronavirus
Paula Vilén
Paula VilénAntti Haanpää / Yle

WashingtonYhdysvalloissa demokraattikannattajat suhtautuvat koronaan republikaaneja vakavammin. Tämän on voinut koronakevään ja -kesän aikana lukea useasta mielipidekyselystä (siirryt toiseen palveluun).

Tämän yhdysvaltalaisten jakautuneen suhtautumisen olen itse voinut nähdä jo, kun kävelen ovesta ulos. Asumme nimittäin koronajakolinjalla.

Oikeanpuoleinen naapurimme on noudattanut pandemian alusta asti säntillisesti koronarajoituksia. Perhe laittaa yhdysvaltalaisviranomaisten suositusten mukaisesti kasvoilleen suojamaskit kodista ihmisten ilmoille lähtiessään. Maaliskuun puolivälistä alkaen olemme jutelleet toisillemme vain runsaiden turvavälien päästä.

Sen sijaan vasemmanpuoleiset naapurimme elävät tyystin toisessa todellisuudessa.

Kun pääkaupungissa Washingtonissa maaliskuun puolivälissä suljettiin koronan vuoksi koulut ja asukkaita kehotettiin pysyttelemään välttämättömiä kauppareissuja lukuun ottamatta kotona, heillä pidettiin kutsut.

Koko korona-aikana tällä perheellä en ole nähnyt kasvoilla suojamaskia. Perheenäiti kertoi päinvastoin uskovansa olevansa virukselle immuuni.

Hän perusteli väitettään sillä, että oli matkustanut pandemian keskellä keväällä Washingtonista normaalisti lentokoneella sukuloimaan. Haavoittumattomuutensa todisteena rouva piti lentoa ja sitä, ettei sairastunut, vaikka osallistui reissullaan joukkotilaisuuteen. Viruksen todettiin jälkikäteen levinneen kyseisessä tapahtumassa kulovalkean tavoin.

Naapurinrouvan mukaan hänen elimistöönsä virus ei yksinkertaisesti tartu. En leuan loksahdukseltani kyennyt käymään keskustelua viruksen oireettomista levittäjistä, joista terveysasiantuntijat ovat koko pandemian ajan varoittaneet.

Varovasti hivuttauduin muutaman askeleen taaksepäin, sillä näille naapureille parin metrin turvavälisuosituskin on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi.

Kun pääkaupungissa höllennettiin kesäkuun lopussa kokoontumisrajoituksia, naapurimme pitivät puutarhajuhlat. Tosin väkeä oli enemmän kuin sallitut 50 eikä turvaväleistä ja suojamaskeista tietoakaan. Kokoontumisrajoitusten lieventämisestä huolimatta viranomaiset kehottavat yhä noudattamaan turvaväli- ja maskiohjeita.

Kyltti rantakadulla
Koronarajoitusten purkamisesta huolimatta Yhdysvalloissa terveysviranomaiset suosittelevat yhä käyttämään suojamaskeja ja pitämään turvavälejä. Annapolisissa, Marylandissa ohjeita annetaan rantabulevardilla kulkijoille. Paula Vilén / Yle

Välinpitämättömästä meiningistä ällistynyt kolmas naapurimme oli pohtinut jakavansa juhlijoille lentolehtisillä katoltaan turvavälitietoa.

Kansanterveyskriisin keskellä on tuhoisaa, jos viruksen leviämisen estämistoimista tulee kansanäänestys istuvasta presidentistä. Näin on käynyt paitsi kotikadullamme, Yhdysvalloissa laajemminkin.

Koronarajoituksia noudattavat naapurimme eivät kuulu presidentin tukijoihin. Puutarhajuhlien pitäjät puolestaan kannattavat Donald Trumpia vankasti.

Presidentti on antanut tukijoilleen terveysviranomaisten näkökulmasta katastrofaalisen mallin. Sen sijaan että hän olisi yrittänyt edesauttaa yksituumaisuutta koronanvastaisessa taistossa, hän on viitannut kintaalla viranomaisten koronaohjeille.

Presidentti ei käytä suojamaskia julkisuudessa. Lisäksi hän on pitänyt jo useamman kampanjatilaisuuden sisätiloissa viranomaissuosituksista huolimatta.

Suojamaskin käyttö onkin pahoin politisoitunut Yhdysvalloissa. Itsekin olen todistanut Washingtonissa kaupan ovella kaplakkaa, jossa ostoksille ilman maskia yrittänyt mies sai latvaräjähdyksen, kun häntä ei päästetty sisään.

Vasta vajaa pari viikkoa sitten, viruksen levitessä räjähdysmäisesti etelässä ja lännessä, republikaanienkin riveissä on alettu voimallisemmin puhua suojamaskien puolesta. Viime viikolla presidenttikin käänsi takkinsa (siirryt toiseen palveluun) ja sanoi puoltavansa niiden käyttöä.

Mutta ristiriitaisen viestinnän keskellä voi kysyä, onko vahinko jo tapahtunut? Ryhtyykö naapurimme kaltainen yhdysvaltalainen muuttamaan yhtäkkiä toimintaansa elettyään pandemiaa puoli vuotta täysin viranomaisvaroituksista ja -ohjeista piittaamatta?

Luulen, että naapurimme jatkaa entiseen malliin.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus