Trump sanoo väitteitä Venäjän maksamista sotilaiden tapporahoista valheeksi, samaan aikaan hallinto on valmistellut listaa vastatoimista

The New York Timesin mukaan yhden yhdysvaltalaissotilaan taposta luvattu rahasumma on jopa 100 000 dollaria.

Donald Trump
Kunniaa tekevä Donald Trump vierellään Melania Trump.
Donald ja Melania Trump Korean sodan veteraanien muistomerkillä Washingtonissa 25. kesäkuuta.AOP

Skandaali Venäjän Yhdysvaltain ja sen liittolaisten sotilaiden tappamisesta mahdollisesti maksamien palkkioiden ympärillä jatkuu Yhdysvalloissa.

The New York Times -sanomalehden (siirryt toiseen palveluun) julkaisemien uusien tietojen mukaan yksittäisestä Afganistanissa palvelevasta sotilaasta luvattu tapporaha olisi jopa 100 000 dollaria eli lähes 90 000 euroa.

Lehti on julkaissut asiasta viime päivinä useita paljastuksia. Niiden mukaan Venäjä olisi luvannut maksaa Afganistanin Talibaniin sidoksissa oleville taistelijoille sekä maassa toimiville rikollisille tapporahaa Yhdysvaltain ja sen liittolaismaiden sotilaista.

Tapporahan maksamisen kerrotaan johtanee ilmeisesti useamman sotilaan kuolemaan.

Myös ainakin uutistoimisto AP, sanomalehti The Washington Post ja uutiskanava Fox News ovat saaneet omista tiedustelulähteistään samanlaisia tietoja. Suhtautuminen tietojen uskottavuuteen on kuitenkin lähteiden mukaan jakanut tiedusteluyhteisöä.

The New York Timesin mukaan asiasta olisi raportoitu myös presidentti Donald Trumpille viimeistään helmikuussa. Tämä ei olisi kuitenkaan ryhtynyt minkäänlaisiin toimiin saamiensa tietojen pohjalta.

Afganistanilainen pikkurikollinen välikätenä

The New York Timesin tuoreimman paljastuksen mukaan keskeisenä välikätenä olisi toiminut afganistanilainen entinen pikkurikollinen, joka hänet tuntevien mukaan rikastui nopeasti. Mies olisi toimittanut Venäjältä saamansa rahat sotilaita tappaneille afganistanilaisille.

Kyseinen henkilö oli aiemmin pyrkinyt hyötymään Yhdysvaltain Afganistanin jälleenrakentamiseen osoittamista varoista, mutta suuntasi sittemmin katseensa Venäjän suuntaan.

Useita miehen sukulaisia pidätettiin noin puoli vuotta sitten, mutta itse pääepäilty pakeni ja oleskelee nyt ilmeisesti Venäjällä.

Kotietsinnöissä hänen jäljiltään on löydetty noin puolen miljoonan dollarin edestä käteistä rahaa, uutisoi The New York Times. Myös Fox News on kertonut samanlaisesta takavarikoidusta rahasummasta.

Trump syyttää demokraatteja huijauksesta

Trump kiistää viime päivinä kerrotut tiedot ja sanoo kaiken olevan valhetta. Hän kommentoi asiaa Fox Business -kanavalle (siirryt toiseen palveluun) sanoen kyseessä olevan sanomalehtien ja demokraattien yhteinen huijaus.

Trumpin mukaan tiedusteluviranomaiset eivät koskaan esitelleet kyseisiä väitteitä hänelle, sillä ne eivät olleet sen arvoisia. Ulkoministeri Mike Pompeo sanoo puolestaan, että väitteet otettiin vakavasti. Pompeokin kuitenkin sanoo, ettei niistä kerrottu Trumpille.

Kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Robert O'Brien sanoo Fox Newsille (siirryt toiseen palveluun), että CIA:n työntekijä päätti poistaa väitettyä tapporahaa koskevan tiedon presidentille toimitetusta katsauksesta.

Väitteet jakavat presidentin puoluetta republikaaneja. Osa on asettunut presidentin kannalle. Osa taas vaatii väitteiden perinpohjaista perkaamista ja kovia toimia Venäjää kohtaan, mikäli julkisuuteen nousseet tiedot osoittautuvat oikeiksi.

Trumpin hallinnosta kerrotaan, että mahdollisista vastatoimista on laadittu listaa siltä varalta, että tiedot osoittautuvat oikeiksi.

Demokraattipuolueen riveissä taas syytetään Trumpia nöyristelystä Venäjän presidentin Vladimir Putinin edessä.

Lisää aiheesta:

Lähteet: Trumpille kerrottiin jo helmikuussa Venäjän tapporahoista ja yhdysvaltalaissotilaiden kuolemista Afganistanissa

Trump kiistää tietäneensä Venäjän väitetyistä palkkiotarjouksista USA:n joukkoja vastaan

Valkoinen talo kiistää Trumpin tienneen Venäjän väitetyistä palkkiotarjouksista yhdysvaltalaisjoukkoja vastaan

Venäjä maksoi hyökkäyksistä yhdysvaltalaisjoukkoja vastaan Afganistanissa, The New York Timesin tiedustelulähteet kertovat

Lähteet: AP