Siemenet salamatkustajina

Suomeen on kulkeutunut sotaväen mukana erikoisia kasveja kaukaa idästä. Lappeenrannan linnoituksessa osa tulokaskasveista on yhä voimissaan. Tässä esitellään niistä kahdeksan.

Muistona Venäjän vallan ajasta Lappeenrannan linnoituksessa kukkii yhä monia sotaväen mukanaan tuomia kasveja. Linnoitus oli Venäjän armeijan hallussa vuodesta 1743 aina Suomen itsenäistymiseen asti.

Osa kasveista on sotatulokkaita, osan tiedetään liittyvän junaliikenteen lisääntymiseen. Kasvit ovat taittaneet matkaa esimerkiksi hevosten rehuheinään sekoittuneena, ihmisten siemenviljassa tai jopa sotilaiden varusteissa.

Linnoituksen kasviretkelle lähtee oppaaksi tutkimusjohtaja Kimmo Saarinen Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutista. Hän tuntee sotatulokkaat ja muut valliniityn kasvit.

Ensimmäinen reitille sattuva itäinen tulokaslaji on jo kukintansa ohittanut ukonpalko.

UKONPALKO

Ukonpalon kutsumanimi on ryssännauris.

Ukonpalon alkuperäiset kasvupaikat löytyvät Etelä-Venäjän aroilta.

Venäjältä kulkeneen tulokkaan pelättiin aluksi leviävän tuhoisaksi rikkakasviksi viljelyksille.

Ukonpalon paalujuuri voi ulottua yli metrin syvyyteen.

Ruotsalaisten talonpoikien kerrotaan arvelleen, että ryssännauriin mahtava juuri ulottuu maapallon läpi, ja sinne se on isketty niitillä kiinni.

Suomen varuskuntien huolto oli autonomian ajalla 1800-luvulla Venäjän vallan vastuulla. Eläinten rehua ja ihmisten ruokaviljaa tuotiin varuskuntiin kaukaa idästä.

HARMIO

Huoltokuljetusten mukana lähes kaikille varuskuntapaikoille kulkeutui valkokukkainen, jäykkävartinen harmio.

Harmiota kutsutaan kasakan kukkivaksi jalanjäljeksi. Sitä kasvaa kaikkialla Suomessa, missä venäläisjoukkoja on majaillut.

Kimmo Saarinen, tutkimusjohtaja, Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutti

PELTOKIERTO

Seuraavaksi kasviretkellä tulee vastaan peltokierto. Se kukkii linnoituksen rinteessä hempeänä ja kauniina, mutta maanviljelijät tuntevat sen pahamaineisena rikkakasvina.

Peltokierto on erittäin tehokas leviämään pienimmästäkin juurenkappaleesta. Juuri tunkeutuu maahan jopa parin metrin syvyyteen, eikä sitä saa hävitettyä kitkemällä.

Kasvin voimaa kuvaa sen lempinimi: elämänlanka.

Myös peltokierto on kulkenut linnoituksen valliin Venäjältä 1800-luvun sotilaskuljetusten ja siemenviljan mukana.

IDÄNKATTARA

Heinäkasveihin kuuluva idänkattara on jälleen tyypillisiä venäläistulokkaita. Sen luontaiset kasvualueet sijaitsevat Kuolan niemimaalla, Vienanmeren rannoilla.

Suomessa idänkattaraa tavataan nykyään linnoituspaikkakunnilta ja radanvarsilta.

Kosteassa maaperässä heinä kasvaa korkeana, mutta se pärjää myös linnoitusvallien kaltaisilla kuivilla ja paahteisilla kasvupaikoilla. Idänkattara on melko harvinainen.

TUMMATULIKUKKA

Puolivälissä vallin rinnettä katseen vangitsee metrin korkuisena törröttävä komistus. Tummatulikukkaa tiedetään kasvaneen Suomessa jo kauan ennen linnoitusvallien rakentamista, jopa rautakautisen asutuksen aikaan yli tuhat vuotta sitten.

Tummatulikukka kuivuu talvella tanakaksi törröttäjäksi. Sen rutikuivia varsia on entisaikaan kastettu tervassa ja sytytetty soihduiksi.

KETOMARUNA

Linnoituksen kivimuurissa kasvava tuuhea pöheikkö on nimeltään ketomaruna. Sitä tavataan samantyyppisissä kasvupaikoissa muissakin linnoituksissa, esimerkiksi Suomenlinnassa Helsingissä.

Ketomaruna on karujen hiekkamaiden kasvi. Se on eräiden harvinaisten perhoslajien suosiossa.

Kun ketomarunapuska on nähty, kasviretken opas lupaa esitellä yhden tunnetuimmista mausteyrteistä. Ensin se täytyy vain löytää korkeana huojuvasta heinikosta.

KUMINA

Kuminan kukinta-aika alkaa valliniityillä olla jo ohi. Kukinnan jälkeen kasvi on niin vaatimattoman näköinen, että vanha maustekasvi on vähällä jäädä löytymättä.

Entisajan ihmiselle kumina on ollut niin tärkeä, että ihmisten arvellaan levittäneen kuminaa asuinseuduilleen tarkoituksella. Kuminaa kutsutaan muinaistulokkaaksi eli se on saapunut Suomeen niin kauan sitten, ettei ajalta ole säilynyt muistiinpanoja.

Lappeenrannassa on käyty vuosikymmenien ajan keskustelua siitä, mikä on oikea tapa hoitaa vallien rinteillä kasvavia niittyjä.

Nyt kaupungissa on päädytty ratkaisuun, jossa ruoho leikataan tasamaan alueilla lyhyeksi, ja rinteissä kasvit kasvavat ja siementävät vapaasti.

Luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta niittyjen parturointi on tietenkin tuhoisaa.

Kimmo Saarinen, tutkimusjohtaja, Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutti

Esimerkiksi sotatulokkaana saapuneelle ukonpalolle hoitotapa sopii hyvin. Se viihtyy ja kukkii paikoin laajoina kasvustoina.

Kasviretken loppuun opas on säästänyt mielenkiintoisen kertomuksen.

KETOAMPIAISYRTTI

Saarinen kertoo suomalaisesta kasvitieteilijästä Thiodolf Saelanista, joka kävi lepolomilla Lappeenrannan kylpylässä. Lepäilyn ohella Saelan teki havaintoja vallien kasveista.

Saelanin muistiinpanoista vuodelta 1856 löytyy merkintä tässä rinteessä kasvaneesta harvinaisesta ketoampiaisyrtistä.

Kimmo Saarinen

Samalla paikalla kasvaa ketoampiaisyrtti tänäkin kesänä.

Tekijät

Teksti

Antje Tolpo

Kuvat

Mikko Savolainen, Derrick Frilund

Lähde

Suuri kasvikirja, Jaakko Jalas (toim.)

Julkaistu 10.7.