1. yle.fi
  2. Uutiset

Pieksämäen Jäppilässä nautalauman karkumatka jatkuu – eläimet hajaantuneet kolmeen porukkaan

Eläimiä omistava Esko Rissanen arvioi eläinten voivan hyvin kesäisessä metsässä.

kotieläimet
En blond, mycket hårig ko av rasen highland cattle stirrar in i kameran på nära håll.
Ylämaankarjaa kuvaillaan karaistuneeksi roduksi. Kuvituskuva.Yle/Heidi Grandell-Sonck, redigering Yle/Miro Johansson

Pieksämäen Jäppilässä karanneen nautalauman jäljitys- ja kiinniotto-operaatio jatkuu. Ylämaankarjaa olevat yksitoista nautaa lähtivät omille teilleen varhain sunnuntaiaamuna, kun naapurin hevonen oli katkonut säikähdyksissä nauta-aitauksen sähkölangat.

Osan eläimistä omistava Esko Rissanen kertoo eläinten hajaantuneen useisiin laumoihin. Yksi eläin on muutaman sadan metrin päässä karkauspaikalta.

– Ehkä neljän eläimen lauma on noin kilometrin päässä pyörinyt Jäppiläntien kahta puolta sekä Pieksämäen ja Jäppilän puolessavälissä Heinämäen ja Kontiomäen seutuvilla.

Kolmas lauma on noin kuuden kilometrin päässä aitauksestaan, mutta on käynyt lähempänä kotiaitausta.

Osa naudoista saatiin jo aidattua maanantaina, mutta ne karkasivat uudelleen.

Rissanen arvioi eläinten voivan varsin hyvin kesäisessä metsässä.

– Sunnuntaina saattoi olla vielä jano, mutta nyt kun on satanut paljon, niillä on kaikki hyvin.

Hän arvelee nautojen suhtautuneen rauhallisesti myös tälle viikolle osuneeseen Päivö-myrskyyn. Rissasen mukaan alueella on kaatunut vain yksittäisiä puita.

Suurimpana uhkana eläimille Rissanen pitää jotakin onnettomuutta. Myös poliisi on kehottanut alueella liikkuvia varovaisuuteen liikenteessä. Jos eläimet aiheuttavat vaaraa liikenteelle, niistä on ilmoitettava hätäkeskukseen numeroon 112.

Muista havainnoista voi ilmoittaa tilan myymälän numeroon 015 430 1690.

Lue myös:

Itä-Savo: Pieksämäen karanneen nautalauman tarina jatkuu – osa saatiin kiinni, mutta ne häipyivät uudestaan

Nautalauma lähti karkuteille Pieksämäellä – poliisi varoittaa teillä liikkuvia

Lue seuraavaksi