Keminmaassa tilapäinen valiokunta esittää kunnanhallituksen puheenjohtajiston erottamista

Valiokunta on työnsä tehnyt ja selvityksensä pohjalta päätynyt esittämään puheenjohtajiston erottamista..

Keminmaa
Läheltä
Yle

Keminmaassa toukokuussa asetettu tilapäinen valiokunta on valmistellut kunnanhallituksen puheenjohtajiston erottamisasiaa.

Valmistelun aikana se on kuullut eri osapuolia ja muistiossaan perustellut kantaansa, jonka mukaan kunnanhallituksen puheenjohtaja ei nauti kunnanhallituksen enemmistön luottamusta useasta eri syystä.

Valiokunnan puheenjohtaja Hannu Roivaisen valiokunnan kokoukseen tuoma esitys oli, että valtuusto olisi ratkaissut kunnanhallituksen puheenjohtajiston erottamisasian ja perustellut päätöksensä.

Hannu Roivaisen mukaan esityksestä ei kuitenkaan päästy yksimielisyyteen, joten Roivainen muutti esityksen muotoon "valiokunta esittää kunnanvaltuustolle puheenjohtajiston erottamista". Valiokunnan jäsen Jyrki Savikuja (ps.) jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.

Valtuustoon asia etenee kesän jälkeen.