Tyks käynnistää koronaviruksen hoitoon liittyvän lääketutkimuksen

Tutkittavan lääkkeen odotetaan vähentävän tehohoidon tarvetta.

Turku
Suojavarustukseen pukeutunut hoitaja ottaa näytettä koronaepäillyltä potilaalta.
Hoitaja otti näytettä potilaalta koronapotilaiden testaamiseen ja hoitoon tarkoitetulla osastolla Turun yliopistollisessa keskussairaalassa Tyksissä huhtikuussa. Roni Lehti / Lehtikuva

Turun yliopistollinen keskussairaala käynnistää tutkimuksen tosilitsumab-lääkeaineen vaikutuksesta koronapotilaiden hoidossa.

Tutkimukseen otetaan vapaaehtoisia sairaalahoitoon joutuneita potilaita, joilla on todettu covid-19 tauti ja siihen liittyvä happeutumishäiriö ja merkkejä elimistön tulehdusreaktiosta.

Joidenkin sairauteen liittyvien kuolemantapausten taustalla arvellaan olevan viruksen laukaisema tulehdusreaktio, eli niin kutsuttu sytokiinimyrsky, kertoo Tyks tiedotteessaan.

Infektiotautien ylilääkäri Jarmo Oksin mukaan happeutumishäiriö ja sytoksiinimyrsky ovat merkkejä siitä, että potilaan keuhkoissa saattaa pian kehittyä akuutti hengitysvajausoireyhtymä, mikä usein johtaa hengityskonehoitoon.

Nyt tutkittavan lääkkeen odotetaan vähentävän tehohoidon tarvetta. Maailmalla on käynnissä yli 300 lääketutkimusta, jotka selvittävät jo olemassa olevien lääkkeiden tehoa koronavirukseen.

– Sytokiinimyrskyn taltuttamisessa olennaisinta on lääkkeen oikea ajoitus. Pyrimme tutkimuslääkkeellä estämään tai lyhentämään potilaan tehohoidon tarvetta, Oksi kertoo.

Tutkimusryhmälle on myönnetty FIMEA:n ja ja valtakunnallisen lääketieteellisen tutkimuseettisen toimikunnan sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tutkimuslupa.

Tutkimus on määrä aloittaa heinä-elokuun aikana, koronatilanteesta riippuen.

Tilaa uutiset koronaviruksesta

Saat Ylen tärkeimmät koronavirusuutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Siirry tilaamaan

Luotettavia koronauutisia nopeasti suoraan puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus