Forssan palloseura valmistautuu Mestis-kauteen

Tällä hetkellä seura kaipaisi lisää tukijoita.

Forssa
Forssan jäähalli
Forssan jäähalliin ryhdytään pikapuoliin asentamaan joustokaukaloa.Eeva Hannula / Yle

Forssan Palloseuran väki valmistautuu pelaamiseen jääkiekon Mestiksessä. Seura etsii yhteistyökumppaneita ja mainosmyynti käy kuumana.

Työtä teettää myös Forssan jäähallin varustaminen, sillä osa sisätöistä jää Forssan Palloseuran vapaaehtoisten tekijöiden harteille.

Forssan kaupunki on jo purkanut hallista vanhan kaukalon, ja joustokaukalon asennukset alkavat pikapuoliin. Ehtona Mestikseen nousulle oli se, että Forssan jäähalliin tehdään pelaajille turvallinen joustokaukalo.

FPS puolestaan rakentaa halliin pop-up-kahvilan ja esimerkiksi uusia kojuja lipunmyynnille. FPS:n hallituksen puheenjohtaja Juha-Matti Vuorela sanoo, että tukijoita on jo löytynyt hyvin.

–Ainahan tukijoita kuitenkin tarvitaan lisää. Urheilussa kaivataan aina rahaa ja tukea. Nyt kaikki vanhat ovat lähteneet 95 prosenttisesti mukaan. Kaikkia mahdollisia ideoita otetaan myös nyt mielellään vastaan.