Heinäkuu jatkuu tavanomaista viileämpänä ja sateisempana – helteet eivät palaa hetkeen

Lapissa voi viikonlopun aikana sataa jopa 30–40 millimetriä vettä.

sää
Viikonloppuna on ajoittain sateista ja tuulista
Viikonloppuna on ajoittain sateista ja tuulista

Matalapaineet liikkuvat Pohjois-Euroopan ja Suomen päällä viikonlopun aikana, mikä tietää vaihtelevan ja epävakaisen sään jatkumista.

– Helle ei häiritse viikonloppuna lomalaisia, summaa Ylen meteorologi Matti Huutonen.

Viikonlopun aikana lämpötilat heittelevät.

– Oikein sateisella hetkellä lämpötilat jäävät etelässäkin lähelle 15:tä astetta. Poutaisella säällä ne nousevat korkeimmillaan noin 20 asteen tienoille. Pohjois-Suomessa on viileämpää, ja siellä lämpötilat vaihtelevat kymmenen asteen molemmin puolin, sanoo Huutonen.

Ilmamassa on silti paikoin melko lämmintä, ja se saattaa tuoda mukanaan myös ukkosia. Alkuviikon kaltaista Päivo-myrskyä ei kuitenkaan ole näillä näkymin luvassa.

Joka tapauksessa Suomeen on matkalla useampikin sadealue. Runsaimmat sademäärät painottuvat Länsi- ja Pohjois-Suomeen. Lappiin voi viikonlopun aikana tulla jopa 30–40 millimetriä vettä ja Lounais-Suomeen 20 millimetriä. Pienimmät sademäärät saadaan Itä-Suomen ja Kainuun välille, jossa määrät jäävät alle 10 millimetrin kertymiin.

Huutonen huomauttaa, että viikonlopun sademäärät ovat melko runsaat, kun niitä verrataan koko heinäkuun normaaliin kertymään, joka on noin 70 millimetriä.

Lämpötilat ovat muutaman asteen viileämpiä kuin tavanomaisena heinäkuuna

Tänään ensimmäinen sadealue saapuu Pohjois-Suomeen. Se heittelee vettä Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun sekä Itä-Suomen ja Lapin alueelle.

Lännestä leviää seuraava sadealue Etelä- ja Länsi-Suomeen huomisen päivän aikana, ja myös Lapissa satelee vielä lauantaina.

Sunnuntaiyönä sadealue liikkuu Suomen yli itään, niin että matalapaineen keskus on Lapin päällä. Etelä- ja Keski-Suomessa on tuolloin luvassa hieman poutaisempaa ja aurinkoisempaa.

Seuraava sadealue kuitenkin lähestyy maata vielä sunnuntai-illan ja maanantaiyön aikana. Lounaasta nousee säärintamia, ja niihin liittyviä sateita saapuu Suomeen tasaiseen tahtiin.

Huutonen ennustaa, että helteiden paluuta ei voida vielä lähipäivinä odottaa, vaan jatkossakin on luvassa epävakaata ja vaihtelevaa kesäsäätä.

Tilastojen valossa lämpötila on tällä hetkellä 3–4 astetta matalampi kuin normaali heinäkuun lämpö, joka on hieman yli 20 astetta.