Törkeä vapaudenriisto, törkeä ryöstö, panttivangin ottaminen ja seksuaalirikos vievät mieskaksikon vuosiksi linnaan

Miehet ottivat Porissa panttivangiksi toiselle miehelle velkaa olleen henkilön ja kuljettivat tämän Tampereelle.

tuomio
Porin oikeustalo.
Porin oikeustalo.Pertti Pitkonen / Yle

28- ja 25-vuotiaat miehet on tuomittu Satakunnan käräjäoikeudessa vankeusrangaistukseen harvinaisesta rikoskokonaisuudesta.

Miehet tunkeutuivat Porissa helmikuun lopussa uhrin asuntoon ja alkoivat periä tältä rahaa. Uhri oli velkaa toiselle tekijöistä.

Kun velanperintä ei onnistunut, miehet ottivat uhrinsa panttivangiksi ja kuljettivat tämän Tampereella sijaitsevaan asuntoon.

Uhri joutui kolmen vuorokauden aikana väkivallan ja seksuaalirikoksen kohteeksi ja häneltä kiristettiin rahaa hengenlähdön uhalla. Seksuaalirikoksia videoitiin ja uhattiin levittää. Uhri pääsi vapauteen vasta, kun hänen isänsä toi kiristäjille 2 800 euroa. Lisäksi myöhemmin piti maksaa 7 000 euroa lisää.

Tapausta tutkinut poliisi kuvasi keväällä tapausta hyvin poikkeukselliseksi. Erityisesti panttivangin ottaminen on harvinainen rikosnimike.

Syytetyt kiistivät

Syytetyt kiistivät teot paitsi toinen tekijöistä yhden vähäisemmän rikoskohdan eli kätkemisrikoksen. Oikeus ei kuitenkaan uskonut syytettyjä vaan tuomitsi heidät teoista.

28-vuotias mies sai tuomion törkeästä vapaudenriistosta, törkeästä ryöstöstä, panttivangin ottamisesta, ampuma-aserikoksesta, pakottamisesta seksuaaliseen tekoon ja kätkemisrikoksesta. Vankeustuomion pituus on neljä ja puoli vuotta.

25-vuotias mies sai tuomion törkeästä vapaudenriistosta, törkeästä ryöstöstä, panttivangin ottamisesta ja pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Hänen tuomionsa on neljä vuotta vankeutta.

Oikeus totesi, että 28-vuotias mies teki väkivaltaa enemmän ja lisäksi hänellä oli aiempi ehdollinen vankeustuomio, mistä syystä hänen tuomionsa on pidempi. Tuomioita kovensi seksuaalirikos, jota oikeus piti erityisen moitittavana. Syyttäjä vaati tekijöille tuomiota myös törkeästä raiskauksesta, mutta oikeuden mukaan teko ei ollut raiskaus, koska se ei sisältänyt sukupuoliyhteyttä.

Isot kärsimyskorvaukset

Tuomitut joutuvat maksamaan uhrille noin 26 000 euron korvaukset, joista kärsimyskorvaus on 20 000 euroa. Kärsimyskorvausta oikeus perusteli teon pitkäkestoisuudella ja nöyryyttävyydellä sekä vakavan väkivallan uhalla.

Miehet joutuvat maksamaan kärsimyskorvauksia myös henkilölle, joka toi heille rahaa uhrin vapauttamiseksi. Tälle korvaussumma on tuhat euroa, minkä lisäksi tekijät määrättiin korvaamaan henkilön oikeudenkäyntikulut.

Tuomio on osittain salainen, koska siinä kuvataan seksuaalirikosta. Uhrille aiheutui tapauksesta merkittäviä terveydellisiä ongelmia. Asiaa käsiteltiin Satakunnan käräjäoikeudessa suljetuin ovin.

14.49 täsmennetty, että rahat toi uhrin isä.