Venetsialaiset ovat Kokkolassa tänä vuonna vain varjo aiemmasta: Suntin soutu pyritään silti järjestämään

Esimerkiksi torikeikat voisivat houkuttaa alueen ulkopuolelle ihmisjoukkoja, joiden kokoontumista ei voisi säädellä.

Suntin soutu yritetään järjestää tänäkin vuonna. Kuva vuoden 2015 kisasta. Kuva: Kreeta-Maria Kivioja / Yle

Kokkolan Venetsialaiset kutistuu tänä vuonna lähes olemattomiin. Tapahtuma on yksipäiväinen. Perinteinen Suntin soutu pyritään järjestämään, mutta torille tapahtumia ei ole tulossa, eikä esimerkiksi ilotulitusta järjestetä.

Tori pysyy aitaamattomana, eikä suurta lavaa tänä vuonna pystytetä. Kevään ylioppilaita juhlitaan kuitenkin torilla aamupäivällä aiempien suunnitelmien mukaan.

Moni asia järjestelyissä on vielä auki, ne varmistuvat elokuussa.

Suntin soudun järjestäminenkin riippuu siitä, pystytäänkö yleisölle järjestämään sopivat olosuhteet esimerkiksi turvavälien pitämiseksi. Pyrkimys on kova.

– Soutu on niin perinteinen juttu, ja haluamme pitää mukana jotain vanhaa, vaikka tänä vuonna tuleekin uudenlaiset venetsialaiset, sanoo tapahtumakoordinaattori Marjo Leppälä.

Tarkoituksena on myös tilata Suntin rannalle musiikkia ja valotaidetta yhdistävä show, jota esitettäisiin venetsialaisista Kokkola-päivään asti. Sen kilpailutus on parhaillaan käynnissä.

Esitys olisi ehkä vajaan kymmenen minuutin mittainen ja se näytettäisiin pari, kolme kertaa illassa.

Mahdollista on myös, että Snellman-salilta striimataan konsertti kaupungin Youtube-kanavalle. Saliin saatetaan ottaa myös hieman yleisöä.

Tilanne elää loppuun saakka

Tämänhetkisen linjan mukaan yli 500 hengen tapahtumien järjestäminen on elokuussa mahdollista (siirryt toiseen palveluun) (aluehallintovirasto) THL:n ja ministeriön ohjeita noudattaen. Tarvittaessa yleisö pitää voida jakaa erillisin alueisiin.

Ongelma on kuitenkin se, että aidatun alueen ulkopuolelle voi kerääntyä ihmisjoukkoja. Siellä turvavälien ja muiden turvavaatimuksien valvominen on vaikeaa.

Venetsialaisten suunnittelu on mennyt uusiksi monta kertaa, sillä työ alkoi jo ennen korona-aikaa vanhojen raamien pohjalta.

Tilanne myös elää elokuulle saakka: jos olosuhteet sallivat, yritetään pikavauhtia saada aikaiseksi live-keikalle esiintyjiä joko omalta paikkakunnalta tai kauempaa.

– Pidetään varasuunnitelma takataskussa. Mutta asia selviää vasta elokuussa, sanoo Leppälä.