Tapio Salmi tajusi Mynämäen lukiossa 1970-luvulla, ettei opiskelu kiinnosta – nyt hän maskeeraa maailmantähtiä ja valitsee Oscar-voittajia

Salmen tuolissa ovat istuneet muiden muassa Helen Mirren, Keira Knightley ja Brad Pitt. Silti emme tiedä hänestä juuri mitään.

elokuvat
Tapio Salmi
Maskeeraaja Tapio Salmi oli helmikuussa Yhdysvalloissa Los Angelesissa jännittämässä, saako Rocketman maskeerauksen Oscar-ehdokkuuden Bake-Off-tapahtumassa. Tällä kertaa ei tärpännyt. Tapio Salmen kotialbumi

Tapio Salmi muutti 30 vuotta sitten Isoon-Britanniaan, koska halusi oppia englantia. Nyt hän miettii, miten starstruck kääntyy suomeksi. Miten sanotaan entisen kotimaan kielellä, ettei ole moksiskaan elokuvatähtiä maskeeratessaan.

Salmen tuolissa on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana istunut monia tunnettuja näyttelijöitä: muun muassa Helen Mirren, Keira Knightley ja Leonardo di Caprio. Viimeisimmästä elokuvastaan, Rocketmanista, Salmi oli maskeerauksesta ehdolla brittiläisen Bafta-palkinnon saajaksi.

Heinäkuun alussa hänet valittiin yhdysvaltalaisten Oscar-palkintojen raatiin. Emmekä me tiedä hänestä mitään.

Tapio Salmi
Tapio Salmi maskeeraa Keira Knightleya elokuvassa Official Secrets (2019).Tapio Salmen kotialbumi

Salmi aloitti kampaajana...

Kohta tiedämme. Salmi on langan toisessa päässä kotonaan Isossa-Britanniassa ja kertoo tarinansa. Se alkaa Mynämäen lukiosta 1970-luvun puolivälistä.

Silloin Salmi tajusi, että lukeminen ei ole hänen juttunsa. Hänestä tuli kampaaja. Ensin Turkuun ja Espooseen, sitten omaan liikkeeseen Helsinkiin.

Maa alkoi kuitenkin polttaa. Salmi oli kolmikymppinen ja halusi jotain uutta.

Hän lähti 1990-luvun alussa Britanniaan opiskelemaan maskeerausta London College of Fashioniin.

– Olen ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan, Salmi sanoo nyt.

Opiskelun ohessa hän teki töitä lontoolaisessa peruukkiliikkeessä, jonka asiakkaina oli elokuvaväkeä. Se auttoi eteenpäin.

Bryce Dallas Howard, Richard Madden ja Taron Egerton
Rocketman-elokuva kertoo poptähti Elton Johnin elämästä. Siinä näyttelevät muun muassa Bryce Dallas Howard, Richard Madden ja Taron Egerton.David Appleby / Paramount Pictures

...ja päätyi Spielbergin elokuvaan

Ensimmäinen suuri elokuva, jossa hän oli mukana oli Steven Spielbergin ohjaama Pelastakaa sotamies Ryan vuonna 1998.

– Pidimme poikien hiukset lyhyinä ja teimme värjäyksiä kaikille muille paitsi Tom Hanksille, jolla oli oma maskeeraaja, Salmi kertoo.

Salmen suhtautuminen näyttelijöihin kuulostaa mutkattomalta. Hän puhuu “kavereista” ja “pojista”.

– En ole koskaan ollut starstruck, ajatellut, että “apua Tom Hanks”. Kaikki ovat ihmisiä, vaikka olisivat isojakin tähtiä. Ehkä hekin ovat olleet oikeassa paikassa oikeaan aikaan, Salmi aprikoi.

Saako tästä vielä palkkaakin?

Työ on kuljettanut Salmea ympäri maailmaa. Hän on ollut useita kuukausia Thaimaan rannoilla tekemässä Beachia yhdessä Leonardo di Caprion kanssa.

– Di Caprio oli tosi mukava, normaali ja jalat maassa -tyyppi, Salmi toteaa ohimennen.

Pariisissa Salmi oli filmaamassa Chériä, jossa näyttelee Michelle Pfeiffer.

– Välillä on pitänyt nipistää itseään ja muistuttaa, että “saat kaiken päälle vielä palkkaakin tästä”.

Hugh Grant ja Meryl Streep
Meryl Streep näyttelee laulutaidotonta miljonääri Florence Foster Jenkinsiä samannimisessä elokuvassa. Hugh Grant näyttelee vaimoaan tukevaa miestä. Nick Wall / Paramount Pictures

Salmi on seurannut vierestä, kuinka Meryl Streep eläytyy rooliin miljonääri Florence Foster Jenkinsinä (1868–1944). Jenkins oli sopraano, joka ei kertakaikkiaan osannut laulaa, mutta esiintyi silti.

– Streep oli uskomaton. Hänhän osaa laulaa upeasti ja nyt hänen piti laulaa huonosti. Meitä nauratti paljon kuvauksissa.

Brad Pitt ei halunnut näyttää Ken-nukelta

Mikä on Salmen salaisuus? Hän kertoo, että hyvän maskeeraajan pitää pystyä lukemaan tuoliin istuvaa näyttelijää. Rooli-ilmeen luominen voi olla näyttelijöille herkkä paikka, Salmen mukaan jopa pelottavaa.

– Näyttelijöillä on usein omat mielipiteet. He ovat lukeneet käsikirjoituksen ja kuvitelleet, miltä heidän roolihahmonsa näyttää. Sitten tulemme me ja sanomme, että ei kun nyt me leikkaamme sinun hiuksesi ja teemme tällaisen maskin.

Myös ohjaajalla on oma mielipide ja usein tuottajallakin. Lopputuloksesta keskustellaan ja kompromisseihin päädytään.

Brad Pitt
Tapio Salmen mukaan Brad Pitt ei ihastunut suittuun ulkonäköönsä elokuvassa Allied. Daniel Smith / Paramount Pictures

Usein joutuu suostuttelemaan. Allied-elokuvassa pääroolin näytteli Brad Pitt.

– Laitoin hänen hiuksensa. Hän on usein hippimäinen, mutta tässä elokuvassa hän oli sotilas. Hänen piti olla tosi huoliteltu, tip top ja näyttää tyylitellyltä. Se oli hänelle outoa ja hän sanoi, että näytän taas ihan Ken-nukelta, etkö nyt voisi edes sotkea tätä vähän.

Salmi nauraa, ettei ollut varma, pitikö toteama ottaa kohteliaisuutena vai loukkauksena.

Helen Mirren oli kärsimätön kuningatar

Salmi pyrkii mahdollisimman autenttiseen lopputulokseen. Jos valmisteilla on epookkielokuva, hän tutkii ennakkoon sen ajan maalauksia, piirroksia ja valokuvia.

Salmi oli mukana The Queen -elokuvassa, jossa Englannin kuningatar Elisabetia näytteli Helen Mirren.

– Emme yrittäneet tehdä näyttelijöistä look-alikeja, näköisiä. Pitää olla varovainen, ettei roolista tule karikatyyria. Täytyi ajatella myös Helen Mirrenin kasvoja ja sitä, mikä sopii hänelle. Ei voinut tuijottaa sokeasti vain kuningatarta.

Helen Mirren
Tapio Salmi teki Helen Mirrenistä Englannin kuningattaren näköisen muun muassa peruukin avulla. Pathé Pictures

Salmi kertoo keskustelleensa paljon Mirrenin kanssa.

– Kuningatar Elisabetilla on aina joka hius oikeassa paikassa. Monesti kävi niin, että kun laitoin Helenille kuningattaren peruukin päähän, hän hapsutteli sen kiharoita vapaammiksi, yritti saada kampaukseen oman näkemyksensä. Joskus annoin sen tapahtua, vaikka ajattelin, että “you destroy my work”.

Salmi kuvailee työtä haastavaksi. Mirren oli kärsimätön, eikä halunnut istua maskissa puolta tuntia pidempään. Samalla, kun Salmi laittoi peruukkia, Mirren teki itse meikkinsä, jonka Salmi sitten viimeisteli.

Seuraavaksi Oscarit

Heinäkuun alussa Salmi valittiin jäseneksi Oscareita jakavaan yhdysvaltalaiseen The Academy of Motion Picture Arts and Sciences -nimiseen raatiin (AMPAS). Se valitsee Oscar-palkintojen ehdokkaat ja voittajat. Samaan raatiin pääsi myös toinen suomalainen, käsikirjoittaja-ohjaaja Kirsikka Saari.

Raatiin kutsutiin 819 uutta jäsentä. Kaikkiaan jäseniä on raadissa yli 8 000 (siirryt toiseen palveluun). Suomalaisista on aiemmin kutsuttu (siirryt toiseen palveluun) muun muassa ohjaajat Pirjo Honkasalo ja Renny Harlin.

Salmi kertoo, ettei katso juurikaan elokuvia. Poikkeuksena ovat ne, joissa hän on itse ollut mukana. Hän haluaa nähdä, miten hänen tiiminsä on onnistunut työssään.

Oscar-raatilaisena hän aikoo kiinnittää huomiota kokonaisuuteen.

– Juoni on se, mikä saa katsomaan elokuvan loppuun asti tai vaihtamaan kanavaa. Käsikirjoitus on tärkeä, samoin aiheen ajankohtaisuus.

Tapio Salmi oli Rocketman-elokuvan maskeerauksesta ehdolla brittiläisen Bafta-palkinnon saajaksi. Gaala järjestettiin lontoolaisessa Savoy-hotellissa.
Tapio Salmen kotialbumi

Oscareita on kritisoitu siitä, että ehdolle pääsee valkoisten miesten tekemiä elokuvia, joissa valkoiset näyttelevät valkoisten tarinoita. Miten Salmi suhtautuu tähän?

– Se on vaikea aihe. Minulle ihonvärillä ei ole mitään merkitystä. En kuitenkaan usko, että olemme vielä siinä pisteessä, että tummaihoisia näyttelijöitä katsoessamme me emme katsoisi ihonväriä. Jos on tummaihoinen, roolitus on usein type castingia.

Type casting tarkoittaa sitä, että näyttelijä roolitetaan aina samanlaisiin rooleihin, esimerkiksi ihonvärin perusteella.

Suomeen Salmi ei enää haikaile

Salmi on nyt 59-vuotias ja hidastaa tahtia. Hän on ollut maskeeraajana mukana 2–3 tuotannossa vuosittain. Nyt hän suunnittelee tekevänsä vain yhden elokuvan per vuosi.

– Filmit ovat nuorten ihmisten maailma. Ammatti muuttuu koko ajan vaikeammaksi ja työajat pidemmiksi. Vanhemmiten sitä ei enää jaksa samalla tavalla, Salmi sanoo.

Salmen vanhemmat ja kaksi veljeä asuvat edelleen Suomessa. Takaisin hän ei haikaile. Riittää, että Suomessa käy kerran vuodessa. Koti on nyt Ison-Britannian rannikolla Eastbournessa. Ikkunasta näkyy meri.