Sateet yltyvät taas Kyushun saarella Japanissa – Kymmenien uskotaan kuolleen rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa ja mutavyöryissä

Rankkasateiden on ennakoitu jatkuvan maanantain ja tiistain ajan.

tulvat
Japanin puolustusvoimat ja poliisi pelastamassa hoitokodin asukkaita tulvan keskellä.
Japanin puolustusvoimat ja poliisi pelastivat hoitokodin asukkaita kumiveneellä tulvan keskellä sunnuntaina.AFP

Japanissa rankkasateiden pieksemällä Kyushun saarella sateet ovat jälleen yltymässä Kumamoton prefektuurissa, jossa on jo kärsitty tappavista mutavyöryistä ja tulvista, kertoo Japanin yleisradioyhtiö NHK.

Pelastustyöntekijät jatkavat kadonneiden etsintää. Viranomaisten mukaan Kumamoton alueella 24 ihmistä on kuollut, 16:n uskotaan kuolleen ja 12 ihmistä on kateissa.

Rankkasateiden on ennakoitu jatkuvan maanantain ja tiistain ajan. Maanantai-iltaan mennessä Kyushun saaren pohjois- ja eteläosiin odotetaan noin 250 millimetrin sateita. Naapurisaarelle Shikokuun ennustetaan 300 millimetrin sateita.

Mutavyöryt ovat johtaneet useiden talojen sortumiseen alueella. Tulvavedet ovat tärvelleet myös monia teitä ja siltoja, minkä vuoksi pääsy moniin eristäytyneisiin yhteisöihin on estynyt.

– Se oli pelkkää vettä silmänkantamattomiin, kertoi paikallinen bussikuski Hirokazu Kosaki paikallismedialle.

Hoivakodissa pyörätuoleissa olleet eivät päässeet pakenemaan

Suurin yksittäinen tragedia toistaiseksi koettiin vanhusten hoivakodissa, jossa 14 ihmisen pelätään kuolleen jokiveden tulvittua hoivakodin pohjakerrokseen. Pyörätuoleissa olevat asukkaat eivät päässeet pakenemaan nousevaa vettä yläkerroksiin.

Hoivakodista onnistuttiin evakuoimaan noin 50 asukasta ja henkilökunnan jäsentä, jotka kuljetettiin turvaan veneellä.

Sadoilletuhansille paikallisille on annettu evakuointikehotus. Koronaviruksen leviämisen pelko on vaikeuttanut suurten ihmismäärien evakuointia. Japanissa lähes 1 000 ihmistä on kuollut tautiin ja tartuntoja on todettu lähes 20 000.

Evakuointikeskuksissa perheiden välillä yritetään pitää etäisyyttä ja evakuoituja on määrätty pesemään käsiään tiheään tahtiin sekä käyttämään kasvomaskeja.

Paikallisen energiayhtiön mukaan Kumamoton alueella yli 4 600 kodin arvellaan olevan vailla sähköä. Pääministeri Shinzo Abe kertoi, että pelastustöihin on määrätty yhteensä yli 40 000 poliisia, pelastustyöntekijää, rannikkovartioston jäsentä sekä sotilasta.

Aiheesta lisää:

Rankkasateet nostivat valtavia tulvia Kiinassa ja Japanissa, 14 asukkaan uskotaan kuolleen kun vanhainkoti jäi veden alle