Kansanedustaja Emma Kari sai kolmannen lapsensa

Kari on toisen kauden kansanedustaja Helsingin vaalipiiristä.

Emma Kari
Vihreiden kansanedustaja Emma Kari eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 26. kesäkuuta.
Emma Kari toimi vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajana äitiyslomaansa saakka. Vesa Moilanen / Lehtikuva

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari kertoo Instagramissa saaneensa lapsen. Kari toimi vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajana äitiyslomaansa saakka. Karilla on nyt yhteensä kolme lasta.

Kari on toisen kauden kansanedustaja Helsingin vaalipiiristä.

Karin tilalle eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi valittiin oululainen kansanedustaja Jenni Pitko.

Kari kertoo maalanneensa uuden kotinsa seiniä, kun lapsi ilmoitti tulostaan. Kari kiitti päivityksessään Naistenklinikan kätilöitä ammattitaitoisesta ja nopeasta toiminnasta.