Ammattiliiton mukaan myös ravintoloissa ollut samoja ongelmia kuin siivousalalla: "Ei ole mitään mahdollisuutta päästä liemestä pois"

Siivoustyöntekijöiden riistämisestä epäilty yritys toimi myös Tampereella.

työntekijät
Kahdenkymmenen euron seteleitä.
Kuvituskuva. Alipalkkaus on ollut ongelma joillakin siivous- ja ravintola-alan yrityksillä. Henrietta Hassinen / Yle

Palvelualojen ammattiliiton mukaan myös ravintoloissa on ollut samankaltaisia epäkohtia kuin siivousyrityksissä.

Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun) kertoi viikonloppuna siivousalan epäkohdista. Lehti kertoo muun muassa ylipitkistä työpäivistä, riittämättömistä tauoista ja siitä, että vapaapäiviä ei ole. Hyväksikäyttö on lehden selvityksen perusteella laajaa ja systemaattista.

PAMin Pirkanmaan aluepäällikkö Elisa Penders sanoo, että myös ravintoloista tulee säännöllisesti tietoon alipalkkausta ja työntekijöiden riistoa.

– Valitettavasti käytetään paljon ulkoperäistä työvoimaa ja niin kauan kuin edunvalvonta ei ole kunnossa, sieltä kantautuu uutisia, että asiat eivät ole menneet Suomen lakien mukaan.

Pendersin mukaan ulkomaalaiset työntekijät eivät aina puhu edes englantia ja heidät on voitu pelotella.

– Sekä siivous- että ravintolapuolella on todella hurjia tapauksia, missä on käyty jopa fyysisesti käsiksi ja peloteltu perheen vainoamisesta kotimaassa.

"Työntekijä on pakkoraossa"

Tapaukset tulevat Pendersin mukaan ilmi usein vasta, kun työntekijä oppii vähän suomea tai tutustuu suomalaisiin.

– Työntekijä usein asuu työnantajan tarjoamassa asunnossa, hänellä ei ole mitään mahdollisuutta päästä liemestä pois. Hän on pakkoraossa, koska töitä on pakko tehdä, että voi pitää itsensä Suomessa, Penders kertoo.

PAM Pirkanmaan aluepäällikkö Elisa Penders puistossa
PAMin aluepäällikkö Elisa Pendersin tietoon on tullut useita epäkohtia siivous- ja ravintola-alan yrityksistä. Kirsi Matson-Mäkelä / Yle

Penders oli aiemmin töissä Pohjois-Suomessa, missä tapauksia tuli myös esiin. Hän tuntee hyvin esimerkiksi tapauksen, jossa kemiläisen vietnamilaisravintolan rikosvyyhti meni hovioikeuteen.

Ravintoloitsijat tuomittiin maksamaan maksamattomia palkkoja yhdelle työntekijälle 250 000 euroa ja toiselle 60 000 euroa.

– Kyseessä oli vielä aika lyhyt työsuhde, oli niin kova alipalkkaus kyseessä, Penders sanoo.

Ravintolan vietnamilaissyntyiset yrittäjät olivat käräjäoikeuden mukaan muun muassa maksaneet työntekijöille mitätöntä palkkaa ja teettäneet heille ylipitkiä työpäiviä.

Toinen omistajista tuomittiin kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä puolentoista vuoden ehdolliseen vankeuteen. Toinen omistaja puolestaan tuomittiin kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta kaksi kuukautta pitempään ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Siivousyrityksen alhainen hinta epäilytti Tampereella

Helsingin Sanomien artikkelin keskiössä oli SMC Palvelut -yritys, jolta esimerkiksi Espoon ja Vantaan kaupungit ovat ostaneet siivousta. Helsingin Sanomien mukaan poliisi epäilee SMC Palveluiden johtoa muun muassa ihmiskaupasta.

Siivoustyöntekijöiden riistämisestä epäilty yritys on toiminut myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Yrityksellä oli sopimus myös silloisen Tampereen Voimian kanssa vuoteen 2018 asti. Yrityksen työntekijät ovat siivonneet Tampereella ainakin Sorilan koulua.

Vuonna 2019 aloittanut Pirkanmaan Voimia ei ole ostanut yritykseltä siivousta. Pirkanmaan Voimia sulki SMC Palveluiden tarjouksen ulos Lielahtikeskuksen ja Sarviksen puhtauspalvelukilpailutuksesta vuonna 2019, koska tarjous oli tarjouspyynnön vastainen. Tällä hetkellä Pirkanmaan Voimia ostaa puhtauspalveluja noin 20 palvelutuottajalta.

Voimian tietoon ei ole tullut työntekijöiden kaltoinkohtelua sen käyttämissä yrityksissä. PAMin aluepäällikkö Elisa Penders sanoo, että ammattiliiton tietoon ei ole tullut vastaavia epäkohtia saman yrityksen Pirkanmaan kohteista.

Yritys hävisi toisen tarjouskilpailun Pirkanmaalla.

Tuomi Logistiikan toimitusjohtaja Vesa Haapamäki kertoo, että vuonna 2019 SMC Palvelut osallistui kilpailutukseen koulujen puhtauspalveluista. SMC Palveluiden antama tarjoushinta oli alhainen, mihin pyydettiin selvitystä.

Selvitys ei johtanut hylkäykseen, mutta kilpailutuksen voitti vieläkin halvempi tarjous. Haapamäen tiedossa ei ole työntekijöiden kaltoinkohtelua siivousyrityksissä, joiden kanssa Tuomi Logistiikka on tehnyt sopimuksia.

Tuomi Logistiikka tekee hankintoja omistajilleen eli Tampereen kaupungille ja usealle muulle pirkanmaalaiselle kunnalle sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirille.

Lue lisää:

Väärinkäytöksistä epäilty siivousfirma oli käytössä Espoossa, mutta kaupunki hylkäsi sen vuosi sitten epäselvyyksien vuoksi – Vantaa tekee saman, jos väärinkäytöksiä ilmenee

Työministeri Haatainen siivousalan väärinkäytöksistä: Tietyille aloille on pesiytynyt mätä kulttuuri, jossa hyväksikäyttö on järjestelmällistä

HS: Siivousalan epäkohdat ovat johtaneet vakaviin väärinkäytöksiin työntekijöiden kohtelussa

Siivousalan ongelmat ovat tuttuja PAMissa – lakimies ehdottaa kolmea keinoa hyväksikäytön kitkemiseksi